Katainen kannattaa maltillista EU-myönteistä linjaa

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomen kannattaa olla mukana kehittämässä Euroopan integraatiota maltillisella keskilinjalla. Katainen katsoo, että Suomi hyötyy pienenä maana EU:ssa käyttämästään sananvallasta.

politiikka
Jyrki Katainen puhuu Suomi muuttuvassa Euroopassa -keskustelutilaisuudessa Helsingissä tiistaina 26. maaliskuuta 2013.
Jussi Nukari / Lehtikuva

Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan suomalaista EU-keskustelua hallitsevat mielipiteiden ääripäät. Katainen tasapainoilee ääripäiden välissä.

-Minusta Suomelle sopisi meidän omista lähtökohdistamme, omista intresseistämme lähtien ja myös Euroopan tulevaisuuden kannalta ajatellen maltillinen, integraatiomyönteinen keskilinja, sanoo Katainen..

Katainen katsoo, että EU:ssa ei tässä vaiheessa ole tarvetta uusille säännöille, mutta kansallisten parlamenttien merkitystä olisi syytä korostaa. Kataisen mukaan EU muodostuu jatkossa vahvoista talouksista, joissa vastuu kilpailukyvyn vahvistamisesta on kansallisilla päättäjillä.

Valtioneuvoston kanslian ja Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä keskustelutilaisuudessa puhunut Katainen esitti kymmenen reilun integraation teesiä EU:n kehittämiseksi.

Katainen pitää tärkeänä muun muassa nuorisotyöttömyyden hoitamista, digitaalisten sisämarkkinoiden ja energiamarkkinoiden avautumista sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan edistämistä.

Hän korosti myös jäsenmaiden vastuuta sopimusten noudattamisesta, sijoittajariskin toteuttamista pankkisektorilla ja vapaakaupan laajentamista EU:n ulkopuolelle.

Pääministeri korosti, että EU on ollut merkittävä kannustaja perusoikeuksien ja perusarvojen kehittämisessä Euroopassa. Hän painotti lisäksi, että EU on talousyhteistyön myös merkittävä arvoyhteisö.

Hallitus antaa kevään aikana eduskunnalle EU-politiikan selonteon. Kataisen puhe liittyy selonteon valmisteluun.