1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kevään muuttolinnut saapuvat viikkoja myöhässä

Muuttolinnut saapuvat vasta, kun sää lämpenee sekä määränpäässä että talvehtimisseuduilla. Liian aikaisin pohjoiseen tulleet palaavat etelään odottamaan parempia muuttokelejä

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

- Muutama harmaalokki ja kyhmyjoutsen, ei juuri muuta, lintujärjestö BirdLifen tiedottaja Jan Södersved kiikaroi merelle Kaivopuiston rannassa Helsingissä.

Kevään merkit eli muuttolinnut ovat tänä vuonna selvästi myöhässä, hän vahvistaa lintuharrastajien havainnon.

- Alkukevät vaihtelee vuodesta toiseen. Joskus kevät voi koittaa helmi-maaliskuun vaihteessa, joskus vasta huhtikuussa. Kyllä tämä on näitä myöhäisempiä keväitä.

Södersvedin mukaan muuttolinnut ovat muutamia päiviä tai viikkoja tavanomaisesta jäljessä. Lintujen muuttointoon vaikuttaa paitsi määränpään myös lähtöpaikan sää.

Ei oikein huvita lähteä pohjoiseen katsomaan, onko siellä jo kevät.

Jan Södersved, BirdLifen tiedottaja

- Siellä, mistä linnut ovat lähdössä liikkeelle, on suurin piirtein samanlainen sää kuin täällä. On yöllä kylmää, päivällä kylmää ja pohjoistuulta. Ei oikein huvita lähteä pohjoiseen katsomaan, onko siellä jo kevät.

Tänne matkalla olevat linnut odottavat nyt parempia säitä muun muassa Etelä-Euroopassa ja Lähi-idän suunnalla.

Vain rohkeimmat ovat tulleet

Suomeen on ilmaantunut vain muutamia rohkeita yksilöitä. Harmaalokkeja on saapunut sisä-Suomeen ja yksittäisiä laulujoutsenia ja pulmusia on ehtinyt Lappiin saakka. Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa on nähty uuttukyyhkyjä ja sepelkyyhykyjä, Södersved luettelee.

"Kuu kiurusta kesään" -sanonta ei tänä vuonna päde.

- Joinakin vuosina tähän aikaan on ollut kiuruja sadoittain ja tuhansittain. Tänä vuonna niitä on havaittu vain yksittäin, muutamia kymmeniä koko kevään aikana.

Kaikkein arimmat linnuista kääntyvät ympäri ja lähtevät takaisin etelä-Ruotsiin odottelemaan sään muuttumista.

Jan Södersved, BirdLifen tiedottaja

Odotettavissa onkin, että muuttolinnut saapuvat pohjoiseen yhtenä ryppäänä, kun sää lämpenee.

- Sieltä tulevat kerralla kiurut ja peipot, västäräkit ja muut muuttolinnut.

Kaikki liian aikaisin Suomeen tulleet linnut eivät ole jääneet kokeilemaan, miten pakkasöistä selviää.

- Kaikkein arimmat niistä kääntyvät ympäri ja lähtevät takaisin etelä-Ruotsiin odottelemaan sään muuttumista, Södersved sanoo.