Josef Matulalle käy huonosti 32 vuoden jälkeen

Kahden keikan yksityisetsivä Josef Matula ratkoo perjantaina viimeistä kertaa rikosta Saksan televisiossa. Sen verran tiedetään, että Matula ei näe eläkepäiviä.

viihde
Kahden keikka -sarjan näyttelijät Claus Theo Gärtner ja Paul Frielinghaus.
ZDF / obs

Alusta saakka Matulan veijarimaista roolia näytellyt Claus Theo Gärtner täyttää huhtikuussa 70 vuotta. Kun ”Ein fall für Zwei” tuli ruutuun syyskuussa 1981, hallitsi Saksan televisiota kaksi dekkarijättiläistä; Derrick ja ”Vanha kettu”.

Matula oli erilainen. Hän selvitti rikoksia 300 jaksossa tavalla, joka ei aina täyttänyt lain pykäliä. Vauhtia yksityisetsivän ja asianajajan seikkailuissa oli huomattavasti vanhoja poliisisarjoja enemmän.

Claus Theo Gärtner teki aluksi sopimuksen vain sadasta jaksosta, mutta sarjan suosio yllätti tekijät. Parhaimmillaan jaksot keräsivät Saksassa lähes 20 miljoonaa katsojaa. Niin keräsivät tuolloin kaikki muutkin dekkarisarjat, sillä 30 vuotta sitten televisiokanavia oli vähän.

Väärä automerkki ja kaupunki

Matulan työnantaja vaihtui 32 vuoden aikana neljä kertaa. Aluksi oli Dr. Renz, sitten Dr. Franck ja Dr. Voss sekä vuodesta 2000 saakka Dr. Markus Lessing.

Saksan yleisradio- ja sarjan tuottajayhtiö ZDF kuvailee tiedotteessaan, että Kahden keikka oli kaikkien Odd-Couple- sarjojen äiti. Yksityisetsivän ja asianajajan perivaljakko olikin televisiossa aluksi todella outo.

Outoa sarjassa oli paljon muutakin. Sarjan keskuspaikkana oli Frankfurt. Pesäero poliisisarjoihin oli selvä. Kunnon poliisidekkari oli kotoisin Münchenistä, jossa komisario ajoi tietenkin BMW:llä. Matula taas kaahasi italialaisella Alfa Romeolla. Näillä asioilla oli suuri symbolinen merkitys. Matula oli kapinallinen.

Suomessa Matulaa vielä varastossa

Saksalaisista televisiodekkareista Kahden keikka ja Kettu ovat olleet erittäin suosittuja myös Suomessa. Vastikään lauantai-illoista sunnuntaihin siirtyneistä saksalaisdekkareista Kahden keikka kerää säännöllisesti 400 000 katsojaa.

Ylen TV2 on hankkinut sarjaa varastoon ja aikoo ostaa vielä puuttuvat jaksot. Kanava lupaa, että Matulan vaiheet seurataan katkeraan loppuun saakka. Viimeisen jakson esittämisajankohta ei ole edes vielä selvillä.

Oikeassa elämässä Claus Theo Gärtner pääsee eläkkeelle. Hän aikoo saksalaismedioiden mukaan seuraavaksi kiertää maailmaa asuntoautolla. Matulasta tuli Claus Theo Gärtnerille elämäntyö, eikä häntä ole muissa merkittävissä rooleissa käytetty.

ZDF kertoo tiedotteessaan, että ”viimeiset sanat” -jaksossa pitkänäperjantaina Matula ja Lessing joutuvat kuolettavaan ansaan, josta ei ole ulospääsyä. Matulan muistoa kunnioittaa tuolloin televisioiden ääressä reilut viisi miljoonaa saksalaista.