Kielioppiriiviö kuristaa turistin suun suppuun

Miksi koulun vieraskielipinko ei uskalla tehdä virheitä aikuisenakaan? Laura Mäkiniemi lupaa parantaa tapansa ennen seuraavaa reissua.

Näkökulmat
Matkailija matkalaukkuineen lentokentällä
YLE

*Keskellä vieraan eurooppalaisen suurkaupungin *keskustaa matkailijalle on kunnia-asia olla näyttämättä turistilta. Vaikka kuinka olisi saapunut ensimmäistä kertaa Berliiniin tai Pariisiin, on muka hienoa, näyttää siltä, että tietää minne on menossa.

Herkkähipiäinen minä-matkaaja haluaa myös kuulostaa aidolta. Jostain kumman syystä kielitaidon kanssa ei voi vain heittäytyä. Peruskoulun kouluttama suomalaisturisti miettii kielioppisääntöä tai saksan kielen artikkeleita. Lausetta ei kannata aloittaa, kun ei sitä kerran osaa päättää. Luonto ei kuitenkaan anna periksi vaihtaa helpolle matkailijaenglannille, koska sitä toistakin kieltä pitäisi puhua sutjakkaasti.

Matkailija siis vaikenee. Ihailen yhä takavuosien kollegaa, joka taisi vieraita kieliä intuition mukaan. Säännöillä ei ollut merkitystä, jos vain tulee ymmärretyksi.

Autoritääristen opettajien pelottama minä ei uskalla antaa itselleen vieläkään vapauksia, vaan kuulee korvaansa kohtalaisen tyhmä –irvailun, jos adjektiivin taivutus ei menekään ihan justiinsa. Ja näinhän se pitäisi olla, se riittää, mikä riittää ymmärretyksi tulemiseen. Miksi ihmeessä joku ulkomaalainen odottaisi, että minä puhun täydellisesti myös hänen äidinkieltään sekä paria muuta?

*Suomalaisella on opettelemista. *Kun meikäläisellä kielellä ei käytännössä pärjää maan rajojen ulkopuolella, on syytä hallita muutakin. Se on myös etuoikeus. Ystävä, jonka äidinkieli on englanti, ei puhu muita kieliä. Meillä koulun käynyt asioi vähintään turistisanastolla ainakin kolmessa maassa. Niin jos uskoo vaan itseensä ja uskaltaa käyttää niitä kieliä. Ennen seuraavaa reissua jätän kielioppiriiviön kotiin ja avaan suuni.