1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuumailmapallolla ennätyskorkeuteen pyrkivää odottaa hyytävä pakkanen

Hattulalainen Olli Luoma valmistautuu nousemaan kuumailmapallolla korkeammalle kuin kukaan on Suomessa aiemmin noussut. Voimassaoleva ennätys aiotaan ylittää reilusti, mutta maailmanennätyskorkeuteen jää vielä kosolti matkaa. Luvassa on jäätävä reissu, sillä ylhäällä on huimat pakkaslukemat.

Kotimaan uutiset
Kuumailmapallopilotti Olli Luoma
Yle / Ville Välimäki

Ennätysyritykseen lähdetään toukokuun puolivälissä. Aikataulu on tässä vaiheessa vielä alustava, kertoo kuumailmapallopilotti Olli Luoma.

- Ollaan suunniteltu viikonloppu, milloin sitä ryhdytään toteuttamaan, mutta siihen vaikuttavat ilmaliikenne ja sää aika paljon. Paikka on Etelä-Suomi, koska lento tulee kestämään jonkin aikaa, eikä nopeuksia tiedä tarkkaan mitä ylhäällä on, niin ei pidä esimerkiksi päätyä valtakunnanrajalle.

Pallon kyydissä nousevat myös laskuvarjohypyn Suomen ennätystä yrittävä Timo Toivonen Kouvolasta sekä Clas Palmberg, joka vastaa muun muassa kalustosta ja radiosta. Olli Luoma lentää palloa. Tavoitteena on nousta yli kymmeneen kilometriin, mikä tarkoittaa monenlaisia haasteita.

- Kun mennään noin kolmen kilometrin yläpuolelle, niin ollaan valvotussa ilmatilassa. Meidän pitää olla hyvissä ajoin etukäteen yhteydessä lennonjohtoon ja tehdä suunnitelmat ja kertoa missä olemme. Kuumailmapallo on ilma-alus, mutta meidän reagointikykymme lennonjohdon komentoihin on hiukan rajallinen, kertoo Luoma.

Pallo pitää myös varustaa transponderilla eli tutkavastaajalla. Se on laite, jonka avulla kuumailmapallo näkyy lennonjohdon tutkassa.

Ylös yrittävä kohtaa monia haasteita

Olli Luoma kertoo käyneensä tähän mennessä korkeimmillaan kolmessa kilometrissä. Nousu yläilmoihin vaatiikin valmistautumista.

- Kolmeen kilometriin pääsee ilman happilaitteita, mutta kun noustaan yli kuuden kilometrin alkaa tulla sukeltajantautiongelmaa. Yli 11 kilometriin meneminen vaatii myös painepukua, eli normaalisti niin korkealle ei mennä näissä ennätysyrityksissä. 21 kilometriä on kuumailmapallon maailmanennätyskorkeus tällä hetkellä, kertoo Luoma.

Happea pitää järjestää paitsi ihmisille, myös kuumailmapallon polttimelle.

- Poltin polttaa propaanikaasua ja se tarvitsee happea palaakseen. Kun noustaan 6-7 kilometriin, niin alkaa tulla ongelmaa, ettei se välttämättä syty ja meidän pitää järjestää se, että poltin saa happea ylhäälläkin.

Ylhäällä on kylmä: 11 kilometrin korkeudessa lämpötila laskee jopa miinus 60:een. Kylmyyttä vastaan suojaudutaan laadukkailla kotimaisilla retkeilyvarusteilla. Myös radiot ja transponderi pitää saada pysymään toimintakuntoisina ja lämpiminä. Ennätysyrityksen onnistumiseksi sään pitäisi olla aika tyyni.

- Lujaa ei saa alhaalla tuulla. Eri kerroksissa tuulen voimakkuudet ei saa olla hirvittävän erilaiset. Aika stabili ilmamassa pitäisi olla päällä, kertoo Luoma.

Matkaan aamuyöstä

Kuumailmapallopilotti Olli Luoma kertoo, että matkaan lähdetään aamuyöstä ja alas laskeudutaan aamulla.

- Nousuvauhti on 300 metriä minuutissa eli nousu kestää yhteensä vähintään tunnin, ehkä enemmänkin. Matka ja hyppy pyritään videoimaan.

Kolme nousee ylös ja kaksi tulee pallon mukana alas.

Olli Luoma

Pallon pitää viedä yläilmoihin kalusto mukaanlukien noin 700 kiloa massaa. Jotta pallo saadaan nousemaan ilmakehän yläkerrosten tiheydeltään harvemmassa ilmassa, pitää pallon olla tilavuudeltaan suuri. Normaalikorkeuksissa pallo pystyisi kantamaan jopa 1 600 kilon painon.

- Kolme nousee ylös ja kaksi tulee pallon mukana alas, Luoma tiivistää.

Ennätyksen nykyinen haltija toivottaa onnea

Olli Luoma myöntää, että ennätysyritys jännittää.

- Kun ei itsekään ole niin korkealla käynyt pallolla. Mutta tietysti tämä on kiinnostanut aina.

Tietysti noita ylitetään, ei tämä harmita. Onnea yritykseen.

Asko Ström

- En sillä tavalla näe, että tämä olisi extremeä, kun hommat valmistellaan hyvin. Pyrin minimoimaan riskit.

Kuumailmapallonousun nykyinen ennätyskorkeus on 7 580 metriä. Sen lensi kouvolalainen Asko Ström 21.5.1998. Hän suhtautuu ennätysyritykseen myönteisesti.

- Mie oonkin ootellut, milloin yritetään seuraavan kerran. Tietysti noita ylitetään, ei tämä harmita. Onnea yritykseen, Ström kannustaa.

Lue seuraavaksi