1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Työkaverien juoksukisa kaartaa kohti loppusuoraa

Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston yli 20 leikkiin lähtenyttä nostaa kiivaasti kuntoaan kohti toukokuista Kokkola CityRunia peitotakseen heidät haastaneen työkaverin. Flunssat ovat vaivanneet, mutta yksiköiden välinen kisakin innostaa jatkamaan. Ja jäniksen kuntoa pidetään toki vaivihkaa silmällä.

ilmiöt
Kaustisen raviopiston Oili Flinck.
Kaustisen raviopiston Oili Flinck.Raila Paavola / Yle

Aikuiskoulutuspäällikkö Kaisa-Leena Ahlroth Keski-Pohjanmaan Maaseutuopistosta haastoi alkuvuodesta työkaverinsa mukaan toukokuiseen CityRun -tapahtumaan Kokkolaan. Ahlrothin ohittavalle on luvassa palkinto. Haasteen otti vastaan 23 henkilöä opiston eri yksiköistä, ja kun valmistautuminen on jo puolivälissä, porukasta on pudonnut eri syistä neljä.

Treenaamista ovat haitanneet sairastelut. Myös Kaustisen raviopistossa työskentelevä Oili Flinck kärsi flunssan tuoman takapakin.

– Alussa kun juoksu tuli kuvaan, huomasi, että peruskuntokin rupesi kohenemaan. Sitten flunssa vei kolme viikkoa ja tuntui, että sai aloittaa alusta, harmittelee Flinck.

Flinck ei ole liikkujana noviisi: listalta löytyy lajeja karatesta uintiin ja kilpapyöräilystä salibandyyn. Oma kuntopohja oli siis haasteeseen lähdettäessä hyvä, mutta laadittu ohjelma toi lisäpotkua varsinkin juoksuun. Vaikka ryhtiin maratonillekin valmistautunut Flinck on aina kiinnittänyt huomiota, tekniikan läpikäynti ammattilaisen kanssa toi uutta askellukseen:

– Aikaisemmin olen sen mennyt kantapääaskelluksella, mutta nyt sitten keskijalalla astutaan. Se tuli ihan uutena ja olen pyrkinyt sitä omassa juoksussa tekemään.

Haastaja korkean paikan leirillä?

Oili Flinckin mukaan kaikilla on omat treenitapansa: paljon saa aikaan päivittäisellä hyötyliikunnalla, ja esimerkiksi hevosia omistavien näyttää jo lähtöjään olevan hyvissä kantimissa. Moni on harjoitellut hiihtämällä, ja mahdollisen aikatavoitteen määrittää jokainen itse. Oililla sitä ei ole:

Minä uskon, että se on ollut nyt tuolla Rukalla korkean paikan leirillä...

Oili Flinck työpaikkansa haastaneesta Kaisa-Leena Ahlrothista

– Me yritetään olla mustia hevosia Kaisa-Leenalle!

Haastajan eli aikuiskoulutuspäällikkö Kaisa-Leena Ahlrothin kuntoa on porukassa seurattu ainakin puolittain:

– Minä uskon, että se on ollut nyt tuolla Rukalla korkean paikan leirillä, että ehkä sillä rupeaa olemaan pian kunto kohdillaan...

Yksiköt kisailevat keskenäänkin

Paitsi haastajaa ja itseään vastaan, työporukat käyvät ainakin leikkimielistä sparrausta myös keskenään. Esimerkiksi Perhon jengi on lataillut yhteislenkeistään kuvia Facebookiin, mainitsee Flinck:

Vähän hehkutellaan yks sun toinen, miten ovat treenit menneet

– Tämä on varmaan sellaista kaatamista meitä muita yksiköitä kohtaan. Vähän hehkutellaan yks sun toinen, miten ovat treenit menneet, virnistää Flinck.

Kaustisen raviopistolta mainetta on ylläpitämässä vain neljä juoksijaa. Mutta määrästä viis:

– Kai täältä sitten ne parhaat lähtivät juoksemaan... psyykkaa Flinck.

Lue seuraavaksi