Harva tuntee proteiini- ja kuitupitoisen sinilupiinin hyödyt

Makealupiineihin kuuluva ja jalostettu sinilupiini on viljelykasvi, jota viljellään vähäisiä määriä myös Suomessa. Kyseessä ei ole luonnonvarainen, esimerkiksi tienvarsilla ja puutarhoissa nähtävä lupiini, joka ei käy ravinnoksi ihmisille eikä eläimille vaan on myrkyllinen.

Kotimaa
Viljellyn sinilupiinin Haags Blaue -lajike.
Makealupiineihin kuuluvan viljellyn ja jalostetun sinilupiinin Haags Blaue -lajike. Luonnonvarainen lupiini, jota näkee esimerkiksi tienvarsilla ja puutarhoissa, on sen sijaan myrkyllinen, eikä sitä saa syödä.Frederick Stoddard

Proteiini- ja kuitupitoinen viljelty sinilupiini on Suomessa vielä varsin tuntematon kasvi myös ihmisravintona.

Lupiinijauhoa tuodaan Suomeen ulkomailta ja sitä käytetään esimerkiksi leivonnassa. Makealupiineihin kuuluvista lajikkeista valmistettuja tuotteita voi myös löytää ekokaupoista.

Sinilupiinia viljellään Suomessa vain hyvin vähän lähinnä kokeilumielessä.

Kasvinviljelytieteen tutkija ja dosentti Frederick Stoddard Helsingin yliopistosta arvioi, että syynä vähäiseen ravintokäyttöön tarkoitetun sinilupiinin viljelyyn on se, että kyseessä on Suomessa uusi asia ja tietämystä ei välttämättä ole.

- Tarvitaan ihmisiä, jotka viljelevät lupiinia, mutta myös kuluttajia.

Makealupiineihin kuuluva sinilupiini on Välimereltä peräisin oleva jalostettu viljelykasvi. Ihmisravintoa voi valmistaa vain kasvin siemenistä.

Luonnonvaraiset, esimerkiksi tienvarsilla ja puutarhoissa nähtävät lupiinit ja koristelupiinit eivät sen sijaan sovellu ravinnoksi ihmisille eikä monille eläimille, sillä ne ovat myrkyllisiä eikä niitä tule syödä.

Sinilupiinin viljelemistä rehu- tai muuhun ravintokäyttöön pohtivien kannattaakin varmistaa, että lajike on oikea ja valmistustapa sopiva.

Stoddard arvioi, että jalostettua sinilupiinia viljelee Suomessa kymmenkunta viljelijää ja viljelyala oli viime vuonna vajaa sata hehtaaria.

Lähes kaikki käyttävät sitä eläinrehun valmistukseen, mutta esimerkiksi Lammilla on yrittäjä, joka käyttää ruuantuotannossa Lapualla viljeltyä sinilupiinia.

Viljateknologiaan perehtynyt yliopistonlehtori Tuula Sontag-Strohm Helsingin yliopistosta kertoo, että leipomot ovat huomanneet lupiinin käyttökelpoisuuden.

Stoddard kertoo puolestaan, että esimerkiksi Australiassa lupiinia on lisätty vaaleaan leipään, jotta lapset saisivat terveellisempää ruokaa.

Suomessa tutkitaan käyttöä eläinrehuksi

Eläinrehuksi viljeltyä sinilupiinia valmistetaan muun muassa Australiassa, Saksassa ja Tanskassa.

Kotieläinten ravitsemustieteen professori Aila Vanhatalo Helsingin yliopistosta kertoo, että viljellyn sinilupiinin käyttöä eläinten rehuksi Suomessa tutkitaan ja sitä pidetään potentiaalisena rehuvalkuaisen lähteenä.

Palveluryhmäpäällikkö Sari Peltonen ProAgriasta kertoo, että erikoiskasveissa riskit ovat isot viljelijän kannalta.

Hän huomauttaa, että vähäiseen viljelyyn eläinten ravinnoksi vaikuttaa se, että viljellyssä sinilupiinissa kyse on uudesta kasvista - sen viljelyvarmuudesta ei tiedetä ja viljelystä on vasta vähän osaamista. Myös siementen saatavuutta tulee miettiä.

- Ihmisravinnon kannalta kokeilu on varmasti vielä vähäisempää.

Ihmisravinnon näkökulmasta täytyy miettiä myös myös jatkojalostusta ja kuluttajien kiinnostusta.

Tuula Sontag-Strohm sanoo uutuuden lisäksi vähäiseen viljelyyn vaikuttavan se, että Suomessa ei ole sinilupiinia esikäsitteleviä laitoksia.

- Emme voi palata agraariyhteiskuntaan, jossa kaikki tehtäisiin alusta loppuun itse. Kaikkien ketjun osien pitäisi olla kunnossa. Sinilupiinissa on se hyvä puoli, että se on melko helppo esikäsiteltävä verrattuna vaikkapa härkäpapuun, koska sinilupiinissa ei ole haitta-aineita.

Stoddard kertoo, että muissa maissa sinilupiinin parhaiten kehittyneet markkinat ovat erityisesti märehtijöiden valkuaisvararehuna. Hän arvioi, että realistisesti ajateltuna ihmisravinnoksi sinilupiinia voitaisiin viljellä Suomessa joitakin satoja hehtaareja ja eläinravinnoksi muutamia tuhansia hehtaareja.

Viljelty muutamia vuosia

Stoddardin mukaan sinilupiini sopii viljeltäväksi myös Suomessa. Sinilupiini pitää happamasta ja hiekkaisesta maaperästä, joten se menestyy parhaiten Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa.

Vielä viitisen vuotta sitten lajikkeita ei ollut juuri edes tarjolla, mikä on vaikuttanut vähäiseen viljelyyn. Onnistuneesti sinilupiinia on viljelty Suomessa vasta muutamia vuosia.

Sekä Stoddard että Sontag-Strohm uskovat, että sinilupiinin käyttö ja viljely lisääntyvät myös Suomessa.