1. yle.fi
  2. Uutiset

Nuoret tarvitsevat luontevaa tukea - "Väkisin väännetty projekti ei toimi"

Suora linja kysyi katsojilta, tarvitsevatko nuoret tukea. Vastaus oli, että kyllä tarvitsevat. Toinen kysymys sitten on se, miten nuoret saadaan tuen äärelle. Kynnys hakeutua tukitoimien piiriin voi olla huomattavan korkea. Juttu on nähtävillä Yle Areenassa.

Osallistu
Nuorisoa istuu ulkona
Juha Korhonen / Yle

Suoran linjan toimittaja aloitti huhtikuussa keskusteluartikkelin, jossa yleisöltä kysyttiin, millaisilla keinoilla nuoria pitäisi tukea. Varsinainen juttu nähtiin Suorassa linjassa maanantaina 25.3. ja sen voi käydä katsomassa täältä.

Keskusteluartikkelissa nuorten tukitoimista puhuttiin monipuolisesti. Nimimerkki Sossu kommentoi asiaa sanomalla, ettei ihmissuhteita luoda väkisin.

- Hyvä ajatus, mutta ajattelen ettei nuori väkisin väännettyyn projektiin mukaan kovin matalalla kynnyksellä lähtisi.. pitäisi olla jokin luonteva yhteys, mistä voisi luottamusta kehittää johonkin turvalliseen Aikuiseen Ihmiseen.

Nimellä Sijaisäiti asiaa kommentoitiin näin:

- Saarnaamisesta ei ole minkäänsortin hyötyä, mutta asioihin sekaantumisesta on! Opastamiseen nuori tarvitsee oikeanlaisen aikuisen, joka ei ole tiukkapipo mutta silti pitää olla se selkäranka. Ja huumorintajua tonnitolkulla.

Vastuu on myös koululla

Melkoinen suo rämmittävänä -nimimerkki korostaa koulun vastuuta sekä opinto-ohjauksen merkitystä.

- Erittäin tärkeää on,että nivelvaiheissa varmistetaan moniammatillisen ja oppilaitosten rajoja rikkovan yhteistyön toimiminen haasteellisten ja tuen tarpeessa olevien nuorten kohdalla. Nivelvaiheissa vaanii vaara, oppilas voi pudota avun saavuttamattomiin ellei edellinen oppilaitos huolehdi siirrosta tarpeeksi hyvin. Tämä vaatii resursseja.

Nimimerkki Kokemusta on liputtaa myös koulun vastuun puolesta.

- Nuorille avoimia läksypajoja kouluille tai nuorten tiloihin. Monen vanhemmat eivät osaa tai jaksa auttaa opinnoissa. Opiskelumotivaatio nousee, kun joku aikuinen auttaa ja on kiinnostunut nuoren opinnoista.

Tuen piiriin pääsy vaikeaa

Nimimerkki Nuori luettelee verkkokeskustelussa esteitä, joihin hän on nuorena törmännyt:

- Psykiatrian poliklinikalle ei pääse, ellei ole itsetuhoinen tai psykoottinen. Terapia maksaa kelakorvauksienkin jälkeen noin 15-20e/vastaanottokäynti, pienituloiselle nuorelle tämä voi olla mahdoton summa.

*Kysymällä, antamalla, olemalla *-nimimerkillä kirjoitetaan, että nuoria pitäisi tukea siten, kuin he itse pyytävät.

- Antamalla mahdollisuuksia harrastaa sitä mitä he itse haluavat, antamalla siihen tarvittavat rahat tai välineet. Ja vanhemmat olemalla kotona paikalla päivittäin, vaikka nuoret olisivat omassa huoneessaan. Ja antamalla nuorten tehdä hommiaan ja levitellä tavaroitaan myös olohuoneeseen ja keittiöön, jolloin yhdessä vanhempien kanssa tulee vietettyä aikaa luontevasti.

Lue seuraavaksi