1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Maanvyöry hautasi kymmeniä Tiibetissä

Vyöry peitti useita neliökilometrejä maata kultakaivoksen liepeillä.

Kultakaivosalueella sattunut maanvyöry on haudannut 83 kaivostyöntekijää Tiibetissä varhain tänään perjantaina. Työläiset olivat lepäämässä kaivoksen liepeillä.

Maanvyöry peitti noin neljän neliökilometrin alueen vuoristoisella seudulla. Kaivosmiehet ovat kiinalaisen kaivosyhtiön palveluksessa.

Kaivos sijaitsee noin 70 kilometriä itään Tiibetin pääkaupungista Lhasasta. Paikalla on käynnistetty pelastusoperaatio, johon osallistuu yli tuhat poliisia, palomiestä, sotilasta ja lääkintähenkilökunnan edustajaa.

Kiinalaistietojen mukaan suurin osa hautautuneista kaivosmiehistä on kiinalaisia. Joukossa on ilmeisesti ainakin kaksi tiibetiläistä.