Brittiläinen radikaali muslimisaarnaaja: Islamin lippu liehuu vielä eduskunnan yllä

Anjem Choudary kehotti kuulijoitaan olemaan ylpeitä terroristiksi leimaamisesta.

Kotimaa
Muslimijohtaja Anjem Choudary oikeustalon edustalla Lontoossa.
Muslimijohtaja Anjem Choudary oikeustalon edustalla Lontoossa lokakuussa 2012.Facundo Arrizabalaga / EPA

Brittiläisen radikaalin muslimisaarnaajan Helsingin-puheet on noteerattu myös Britanniassa. The Sun -lehden mukaan Anjem Choudary ennusti Helsingissä, että islamin lippu liehuu jonakin päivänä vielä Suomen eduskunnan yllä.

Choudary oli kehottanut kuulijoitaan myös nousemaan kapinaan ja olemaan ylpeitä siitä, että heitä pidetään terroristeina. Hän sanoi myös, että nimittäminen radikaaleiksi tarkoittaa, että he eivät tee kompromisseja.

Helsingin-tilaisuudessa oli The Sunin mukaan yleisönä kuutisenkymmentä kurdia. Konferenssi järjestettiin Norjassa vangitun radikaalin islamistijohtaja mullah Krekarin vangitsemisen kymmenvuotispäivänä.

Saarnaajan tilaisuudesta on julkaistu yli 2,5 tuntia kestävä video YouTube-palvelussa.

Suojelupoliisi tiesi viime viikon torstaina pidetystä tilaisuudesta. Supon mukaan on ollut jo pitkään tiedossa, että Suomessa on yhä enemmän henkilöitä, joilla on yhteyksiä radikaaleihin henkilöihin.