Teinitähti Isac Elliot unelmoi suurista yleisöistä ja ulkomaista

Ylen aamu-tv:ssä vierailleen musiikkimaailman uuden lupauksen Isac Elliotin New Way Home -musiikkivideota on katsottu YouTubessa puoli miljoonaa kertaa.

Kotimaa
Isac Elliot
Espoolaispoika Isac Elliot on säväyttänyt jo 12-vuotiaana musiikillaan Amerikassa asti, hänestä povataan kansainvälistä tähteä. Suomessa fanit - etenkin tytöt - piirittävät poikaa ja odottavat yhteiskuvaa tuntikausia.

12-vuotiaan espoolaisen Isac Elliotin ensimmäinen levy on tekeillä. Perjantaina ulos on tulossa virallinen musiikkivideo kappaleesta New Way Home. Tällä hetkellä YouTubessa pyörii saman kappaleen lyriikkavideo.

- Tosi hauskaa, että sitäkin on katsottu jo puoli miljoonaa kertaa. Jännää, Isac Elliot sanoo.

Julkisuus on tuonut mukanaan myös fanit. Innokkaimmat tytöt ovat odottaneet studion ulkopuolella tuntikausia päästäkseen Isac Elliotin kanssa yhtäriin eli yhteiskuvaan. Isac Elliot kertoo esimerkin.

- Eilen oli noin kymmenen tyttöä yli kahdeksan tuntia odottamassa yhtäriä, huhhuh, hän hymähtää.

Musiikki on kuulunut Isac Elliotin elämään aivan pienestä pitäen. Hän aloitti 6-vuotiaana laulamisen Cantores Minores -poikakuorossa, jossa hän lauloi kolme vuotta. Myöhemmin hän on esiintynyt myös Svenska Teaternin musikaaleissa Cabaret sekä Kristina från Duvemåla.

Suomen Justin Bieberiksi kutsutun Isac Elliotin unelmissa ovat suuret kuviot.

- Että tulisi paljon yleisöä keikoille, että pääsisin ulkomaille, Isac Elliot pohtii.

Myöhemmin keväällä Isac Elliot laulaa Lastenklinikoiden kummien konsertissa, jossa on luvassa 15 000 hengen yleisö. Laulaja kertoo, että tällainen yleisömäärä jännittää, mutta hän odottaa tapahtumaa kivana juttuna.

- On mahtavaa, että voin auttaa niitä, joilla on paljon rankempaa kuin minulla, hän sanoo.