YK sopuun asekaupan valvonnasta

YK:n yleiskokous hyväksyi selvin luvuin sopimuksen. Yhteensä 23 maata jätti äänestämättä.

Ulkomaat
Al-Zarrar -panssarivaunu.
Pakistanilaisvalmisteinen Al-Zarrar -panssarivaunu esillä puolustusteollisuuden messuilla Karachissa 8. marraskuuta 2012. Rehan Khan / EPA

YK:n yleiskokous on päässyt sopuun kansainvälisestä asekaupan valvontaa koskevasta sopimuksesta.

Yleiskokous äänesti sopimuksen puolesta äänin 154 - 3. Yhteensä 23 maata jätti äänestämättä. Uutistoimisto AFP:n mukaan Venäjä ei äänestänyt sopimuksesta.

Iran, Pohjois-Korea ja Syyria estivät sopimuksen hyväksymisen viime viikolla YK:n kokouksessa, kun ne äänestivät sitä vastaan. Tämän takia äänestys vietiin YK:n yleiskokouksen päätettäväksi, sillä silloin sen hyväksymiseen tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö.

Suomi kannattaa sopimusta

Suomi on ollut aktiivisesti mukana asekauppasopimuksen viemisessä eteen päin. Ulkoasiainministeriön mukaan Suomi on yksi seitsemästä asekauppasopimusprosessin aloitteentekijästä Australian, Argentiinan, Costa Rican, Ison-Britannian, Japanin ja Kenian ohella.

Sopimuksen tarkoituksena on kieltää aseiden vienti maihin, joissa niitä voitaisiin käyttää esimerkiksi kansanmurhaan, sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Monet maat valvovat jo nyt aseiden vientiä, mutta arviolta kymmenien miljardien eurojen arvoisesta asekaupasta on puuttunut kansainvälinen sopimus.

Kansainvälinen sopimus ei pyri valvomaan aseiden käyttöä minkään maan sisällä, mutta se velvoittaa maat valvomaan aseiden ja niiden osien ja komponenttien siirtoja. Valvonnan piiriin kuuluvat niin käsiaseet kuin sotalaivat, ohjukset ja niiden laukaisijat sekä panssarivaunut.

Asekaupan valvontaa koskeva sopimus tulee voimaan sen jälkeen, kun vähintään 50 YK:n jäsenmaata on ratifioinut eli vahvistanut sen. Sopimus avataan allekirjoituksille kesäkuun alussa. Kaikki YK:n 193 jäsenmaata voivat vapaasti päättää sopimuksen allekirjoittamisesta.

Lähteet: AP, AFP, Reuters