Moottoripyöräjengit yhä useammin mukana yritystoiminnassa

Yhä useamman yrityksen taustalla on rikollista toimintaa. Moottoripyöräjengien määrä on kasvanut, ja ne ovat mukana työvoimavaltaisessa yritystoiminnassa yhä laajemmin.

Kotimaa
Poliisi ratsaa Hells Angels MC Carelian tiloja Lappeenrannassa.
Poliisi teki ratsian Hells Angels MC Carelian tiloihin Lappeenrannassa helmikuussa.Yle

Rikolliset moottoripyöräjengit ovat yhä laajemmin mukana yritystoiminnassa. Krp:n mukaan reippaasti yli sata jengiläistä pyörittää erilaisia yrityksiä, ja heidän lisäkseen toimii välikäsien ryhmä. Tavallisen ihmisen on vaikeaa tietää, milloin palkkaa rikolliseen moottoripyöräjengiin kuuluvan yrittäjän.

Keskusrikospoliisin parin vuoden takaisen selvityksen mukaan Suomessa on noin 130 rikollisiin moottoripyöräjengeihin kuuluvaa henkilöä, jotka ovat mukana työvoimavaltaisessa yritystoiminnassa.

Useimmiten kyse on rakennus- ja ravintolabisneksestä sekä siivousalasta, kertoo Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Tapio Kalliokoski Yle uutisten haastattelussa. Hänen mukaansa työvoima on pimeästi hankittua ja työtä tehdään pimeästi.

- Yritystoiminnassa mukana olevat olivat mm. yhtiön toimitusjohtajia, hallituksen jäseniä, kirjanpitäjiä, prokuristeja. Ei siis mitään varahenkilöitä, Kalliokoski luvailee.

Poliisi on havainnut esitutkintojen yhteydessä, että on myös lähellä toimintoja olevien vaikuttajien ryhmä. He ovat mm. työmaitten osoittajia, työhön ottajia ja palkanmaksajia, ja he ovat eri henkilöitä, jotka on merkitty kaupparekisteriin.

Veropetosten ja kirjanpitorikosten avulla osalla rahoista ylläpidetään kerhotoimintaa ja rahoitetaan rikollisia bisneksiä, kuten huumausainekauppaa, prostituutiota, ihmiskauppaa, salakapakoita.

Tyypillistä on että, osa yrityksen toiminnoista on laillista, siitä maksetaan verot ja muut maksut. Osaa pyöritetään pimeästi, veropetoksilla saadaan osa rahoista omaan käyttöön.

- Osa toiminnasta on laillista ja verottajan ilmoitukset on tehty. Sinne maksetaan vähän palkoista ja osa jätetään pimeäksi.

Jengien määrä räjähtänyt

Perusjengejä on Kalliokosken mukaan neljä: Hells Angels, Bandidos, Cannonball ja United Brotherhood,

Vuonna 2000 oli jengejä oli kaikkiaan kahdeksan. Sittemmin jengien määrä on moninkertaistunut. Tällä hetkellä niitä arvioidaan olevan 60.

- Muutos on tapahtunut juuri kovissa jengeissä, jotka tekevät kovia rikoksia ja jotka ovat kaikkein vakavimpien rikosten äärellä, sanoo Kalliokoski.

Rikostarkastaja heittää kysymyksen, missä määrin tavallinen työn teettäjä on velvollinen selvittämään yrityksen taustoja.