Tuomio Hyvinkään ampumisesta jää voimaan

Lopulta jätettiin vain yksi valituskirjelmä oikeusavusta.

Kotimaa

Hyvinkään ampumistapauksen tuomio jää voimaan. Eilisen tiistaina aikana käräjäoikeuteen tuli lopulta vain yksi valitus, joka koskee oikeusavun maksamista valtion varoista. Asian käsittely voi jatkua hovioikeudessa vain tämän valituksen osalta.

Käräjäoikeus tuomitsi helmikuussa Eero Hiltusen elinkautiseen vankeuteen ja yli 400 000 euron vahingonkorvauksiin Hyvinkään keskustan verilöylystä.

Tuomio langetettiin kahdesta murhasta, seitsemästä murhan yrityksestä ja vaaran aiheuttamisesta.

Aiemmin kaikkiaan yhdeksän asianomistajaa oli ilmoittanut tyytymättömyytensä korvauspäätöksiin. Valituskirjelmiä jätettiin lopulta kutenkin vain yksi.