Kansanedustaja kieltää sinuttelemasta: "Piruilevakin puheenvuoro kuulostaa makeammalta teititellen"

Keskustan kansanedustaja Markku Rossi laskee huomauttaneensa sinuttelusta kymmenisen kertaa valtuuston kokouksissa.

politiikka
Kansanedustaja Markku Rossi.
Toni Pitkänen / Yle

Keskustan kansanedustaja Markku Rossi pitää sitkeästi kiinni teitittelyn vaatimuksesta kotikaupunkinsa Kuopion valtuustossa.

Valtuuston edellisessä kokouksessa puheenjohtajana toimiva Rossi opasti kahteen otteeseen valtuutettuja sinuttelusta.

Eduskunnassa kollegoiden teitittely on kirjattu työjärjestykseen. Kaupunginvaltuustoissa asiaa ei yleensä linjata erikseen, vaan Kuopiossakin tapa riippuu puheenjohtajasta.

- Teititteleminen pitää ryhdin yllä kokouksessa ja jos joku on sinutellut, olen huomauttanut siitä kohteliaasti puoluekantaan riippumatta. Näin on käynyt kymmenisen kertaa ja olen saanut siitä kiitoksia, Rossi selventää.

Teititteleminen pitää ryhdin yllä kokouksessa.

Markku Rossi

Kansanedustaja perustelee vaatimustaan sillä, että sinuttelu voi kuulostaa valtuuston kokouksessa töykeältä. Vastaavasti teititellenkin voi puhua kovasti.

- Piruilevakin puheenvuoro kuulostaa makeammalta teititellen. Se kertoo, että puhuja ei ole menettänyt malttiaan, Rossi kertoo.

Muut sallivat sinuttelun

Markku Rossi muistelee, että teitittelyä on edellytetty Kuopion kaupunginvaltuutetuilta niin pitkään kuin hän on ollut mukana. Vieläkin kauemmin valtuutettuna ollut Markku Söderström (vas.) puolestaan sanoo, että käytäntö on vaihdellut puheenjohtajasta riippuen.

- Ehkä se (Rossin tapa) liittyy siihen, että hän haluaa säilyttää arvovallan. En tiedä, onko tuo oikea tapa, mutta minulle se on yhdentekevää, Söderström miettii.

Ei se arvostus tule siitä että teititellään.

Jouni Toppinen

Naapurikaupunkien Iisalmen ja Varkauden valtuustoista kerrotaan, että siellä sinuttelu on hyväksyttyä. Varkauden kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Risto Husu (kok.) tosin sanoo, että jos joku niin vaatii, häntä voidaan teititellä.

- Ei se arvostus tule siitä että teititellään. Minusta on aika luonnollista, että esimerkiksi kaupunginhallituksessa mennään etunimillä, kertoo puolestaan Iisalmen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Jouni Toppinen (sd.)

Radiomafian sanailu suututti aikoinaan

Markku Rossi on kunnostautunut kohteliaan puhetavan puolustajana aiemminkin. Parikymmentä vuotta sitten hän jätti eduskunnalle kirjallisen kysymyksen kielenhuollosta, Radiomafian lähetyksissä viljellyistä voimasanoista tuohtuneena.

- Kyllä minä osaan ne kirosanat etu- ja takaperin siinä missä muutkin. Mutta kun kirosana tulee, minusta se on niin imelä ja maukas, että sitä pitää käyttää harkiten eikä viljellä joka toisena sanana, Rossi tunnustaa.

Rossi arvioi, että käyttäytyminen Kuopion kaupunginvaltuuston kokouksissa nousee esiin tulevana maanantaina valtuuston suunnittelukokouksessa.