Lappilaistaiteilijoiden kättentöitä ranskalaissaarella

Sainte Marqueriten saari Cannesin kaupungin edustalla ei ole entisensä. Ryhmä pohjoissuomalaisia taiteilijoita on yhdessä ranskalaiskollegojensa kanssa tehnyt saarella ympäristötaidetta. Lappilaisissa käsissä syntyi muun muassa laivanraato ja Slow down Sugar.

kulttuuri
Lappilaistaidetta Cannesissa
Tuomas Korkalo

Pellon Oranki Artista alkunsa saanut yhteistyö poiki kutsun kuudelle pohjoissuomalaiselle taiteilijalle ympäristötaiteen tekoon Välimeren saarelle. Huhtikuun ensimmäisen viikon Tom Engblom, Maria Huhmarniemi, Esa Meltaus, Tuomas Korkalo ja Risto Immonen Rovaniemeltä sekä Kari Södö Oulusta ovat luoneet töitään paikallisisista luonnonmateriaaleista.

- Täällä on mäntyä ja eukalyptuspuita ja jotkut ovat keränneet materiaalia merestäkin, taideseppä Risto Immonen kertoo.

Kirveelle töitä

Risto Immosen materiaalina on yleensä rauta, joten puun veistäminen on ollut mieluista vaihtelua.

- On kyllä mukavaa. Minä oon tarkotuksella veistäny melkein pelkästään kirveellä. Moottorisahojakin olis ollu tarjolla, mutta en oo semmosiin välineisiin koskenu ollenkaan.

Risto Immonen löysi saarelta maasta kohoavan puun, josta hän sai ideansa.

- Puun keula nousee ylös ja se on kuin vanhan laivan raato, jonka pohjakaarista on vielä muutama jäljellä. Sen voi ajatella niin, että kun tänne on aina pitänyt laivalla tulla, niin joku on tänne purjehtinut ja vain laivanraato on jäljellä, Risto Immonen romantisoi.

Slow down Sugar

Toinen rovaniemeläistaiteilija Tuomas Korkalo valitsi perusmateriaalikseen myös puuta. Kolme rankaa rannalla näyttävät kuin olisivat keränneet runkonsa muhkurat Lapin ankarissa talvissa, mutta puu on eukalyptusta. Niihin Korkalo yhdisti meriheinää, jonka Välimeri avuliaasti oli jo valmiiksi pyöritellyt palleroiksi.

- Mulla oli heti ajatus, että teen Slow down Sugar -nimisen työn ja tämmönen siitä tuli, Tuomas Korkalo kertoo.

Lappilaistaitaiteilijoiden ja heidän ranskalaiskollegoidensa työt on sijoitettu Sainte Marqueriten saarella siten, että retkeilijät ja turistit huomaavat ne helposti polkujen varsilta. Teokset ovat ympäristötaidetta, joten niitä ei ole luotu saarelle ikuisiksi ajoiksi. Aika ja Välimeren tuulet sulauttavat ne aikanaan takaisin saaren alkuperäiseen luontoon.