Kesähoito takaa stressittömän kesäkuun

Monessa perheessä mietitään, kuinka järjestää pienen koululaisen hoito kesän aikana. Kaikilla ei ole turvaverkostoa, jonka puoleen voi kääntyä. Meri-Lapissa muutama kunta järjestää kesähoitoa eka -ja tokaluokkalaisille sekä erityislapsille.

Kotimaa
Lapset keinuvat ja vanhemmat antavat vauhtia puistokeinuilla.
Lainmuutos on helpottanut lapsiperheiden kotipalvelujen saamista vuoden 2015 alusta lukien. Yle

Torniossa ja Keminmaassa järjestetään kesähoitoa pienille koululaisille. Hoito on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille sekä erityislapsille, joiden vanhemmat ovat töissä tai opiskelevat.

Keminmaalaiselle Anu Kopolalle kunnan järjestämä päivähoito on helpotus. Yksinhuoltajaäidin ei tarvitse tehdä kesäkuuksi erityisjärjestelyitä perheen ekaluokkalaisen ja erityislapsen hoidon järjestämiseksi.

- Jos tämmöistä ei nyt olisi, niin kyllä sitä joutuisi käyttämään apuna naapurin setiä ja tätejä. Varsinkin, kun on erityslapsi, niin se tuottaa vähän erilaisia ongelmia. Ketä tahansa ei voi ottaa hoitajaksi.

Kesähoito on ollut pelastus meidän perheelle.

Anu Kopola

Pähkäilyille loppu

Kopolan lasten isovanhemmat asuvat lähialueella, mutta he ovat itsekin vielä työelämässä mukana.

- He auttavat tarpeen mukaan vapaapäivinä, mutta aika vähäistä se on.

Torniossa hoito järjestetään nyt neljättä kertaa. Keminmaassa toista kertaa järjestettävä hoito tarkoittaa Kopolalle stressitöntä kesäkuuta.

- Kyllä tässä on muutama vuosi sitten saanut miettiä ja pähkäillä, mihin lapset sijoittaa ja kuka hoitaa, kun itse on vielä kesäkuun töissä. Siltä osin on stressitön kesäkuu tulossa, Kopola huokaa.

Erityistä pähkääämistä olisi aiheuttanut perheen murrosiän kynnyksellä olevan erityislapsen hoito.

- Olisi tuntunut hassulta laittaa hänet päivähoitoon, jossa on niin paljon pienemmät lapset. Eikä hän myöskään ole kehitysvammainen, että olisi tarvinnut Mäntykodin kaltaista hoitoa, joten silläkin tavalla tämä kesähoito on ollut pelastus meidän perheelle.

Tarvetta löytyy

Keminmaan kunnan vapaa-aikasihteeri Sanna Jussila sanoo, että Kopolan perheen tavoin kesähoidon tarpeessa olevia perheitä kunnasta löytyy.

- Kesähoitoa järjestetään koko kesäkuun ajan kello 7.30 -16 sen tarpeen mukaan, että lapsen ei tarvitsisi olla yksin.

Jussila tähdentää, että hoito on jatkumo koululaisten päivätoiminnalle. Parhaassa tapauksessa kesähoidossa on lapselle valmiiksi tutut ohjaajat.

- Kerhonohjaajat hyppäävät päivätoiminnasta kesähoitoon, Jussila mainitsee.

Viime kesänä hoidossa oli kaikkiaan 13 lasta, mutta Jussila uskoo, että tänä vuonna lapsia tulee enemmän, koska toiminta on nyt viimevuotista tutumpaa.

- Hakuaika kesähoitoon on parhaillaan menossa ja se kestää 10. toukokuuta saakka.