1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Venäjä

Venäläiset someturistit tutustuvat viikon Pohjois-Karjalaan

Pohjois-Karjalaa markkinoidaan uusin keinoin venäläisille matkailijoille. Maakuntaan tutustuu viikon ajan ryhmä venäläisiä, jotka toimivat aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.

Venäjä
Venäläisiä matkailijoita Kimmelissä.
Jouki Väinämö / Yle

Pohjois-Karjalassa matkailee viikon ajan noin 30 venäläistä, jotka kirjoittavat kokemuksistaan sosiaalisen mediaan.

Ryhmän edustajat on valittu esseekilpailun ja some-aktiivisuuden perusteella. Mukana on vain kaksi toimittajaa. Loput ovat matkailusta kiinnostuneita ihmisiä eri puolilta Venäjää.

Tutustumisen kustantavat Matkailun edistämiskeskus MEK ja Matkailupalvelu Karelia Expert.

Keskiviikkona ryhmä kierteli Joensuussa. He tutustuivat muun muassa ortodoksiseen ja luterilaiseen kirkkoon, kasvitieteelliseen puutarhaan Botaniaan sekä Carelicumiin.

Kokemuksista kavereille

Torstaina matka jatkui Kiteelle, jossa käydään esimerkiksi eläinpuistossa. Loppuviikoksi venäläiset siirtyvät Kontiolahden ampumahiihtostadionin ja hiihdon SM-kisojen kautta Nurmeksen Bomballe. Yksi päivä on varattu Lieksan Kolin maisemille ja talviselle liikunnalle.

Karelia Expertin myyntisihteeri Anna Härkönen kertoo, että sosaalinen media on tärkeä tietolähde venäläisille. Maakunnan markkinoiminen someryhmän välityksellä on aivan uusi keino.

Venäläiset ovat hyvin aktiivisia sosiaalisessa mediassa.

Anna Härkönen

- Ollaan huomattu, että venäläiset ovat hyvin aktiivisia sosiaalisessa mediassa. He kertovat mielellään kokemuksistaan. Tarkoitus on, että nyt he tutustuvat maakuntaan ja jakavat sitten verkossa omilla sivuillaan kokemuksiaan ystäviensä kesken.

Moskovasta Kolille

Ryhmän mukana matkailee ensimmäistä kertaa Pohjois-Karjalassa nuori pariskunta Moskovasta. Ekaterina Vinogradova kertoo, että ensimmäiset vaikutelmat Joensuusta ovat hyvin myönteisiä.

Joensuu on pieni ja kodikas kaupunki.

Ekaterina Vinogradova

- Joensuu on pieni ja kodikas kaupunki. Ihastuttava. On mahtavaa, kun on pieniä ja matalia taloja Moskovan pilvenpiirtäjien jälkeen.

Konstantin Zikratyi odottaa loppuviikosta erityisesti Kolilla käyntiä.

- Pääsen laskettelemaan ja ulkoilemaan.

Pariskunta harrastaa matkailua. He seuraavat matkailua esimerkiksi VKontaktesta, joka on venäläinen Facebook.

- Kuulumme useisiin matkailuryhmiin. Nyt liitymme visitkarelian ryhmään.

Ekaterina Vinogradovalla on oma blogi. VKontakten sivuille hän on jo laittanut ensimmäiset matkakuvat Joensuusta.

Lue seuraavaksi