Tasa-arvoisen maailman millennium-tavoitteille aikaa tuhat päivää

Äärimmäinen köyhyys on puolittunut ja tyttöjä on saatu peruskouluun, mutta monet tavoitteet ovat jäämässä puolitiehen.

Ulkomaat

YK:n jäsenmaiden vuosituhannen alussa allekirjoittamien millennium-tavoitteiden toteuttamiseen on aikaa tuhat päivää.

Vuodelle 2015 asetettuihin tavoitteisiin kuului äärimmäisen köyhyyden puolittaminen vuoden 1990 määrästä, ja siihen päästiinkin jo viisi vuotta sitten. YK:n lastenapujärjestö Unicef huomauttaa kuitenkin, että maailman köyhin viidennes ei ole kehityksestä hyötynyt.

Edistysaskeleet vahvistavat uskoa siihen, että muutos on mahdollinen, mutta maailmassa ja myös yksittäisten maiden sisällä on edelleen valtavaa eriarvoisuutta, sanoo Suomen Unicefin tiedotuspäällikkö Kirsi Haru.

Nälkäisten määrä on vähentynyt ennen muuta Kiinan ja Intian valtavan väestön joukossa, mutta edelleen arvioidaan, että koko maailmassa miljardilla ihmisellä on käytettävissään elämiseen alle euro päivässä.

Kahdeksasta millennium- eli vuosituhattavoitteesta on saavutettu myös se, että peruskoulun aloittaa nyt yhtä moni tyttö kuin poika. Sen sijaan se, että kaikki lapset kävisivät peruskoulun loppuun, on jäämässä kaukaiseksi tavoitteeksi. Kysymyksiä herättää myös opetuksen taso.

Lapsi- ja synnytyskuolleisuudessa tavoitellaan kahden kolmasosan vähennystä. Lasten kuolemia on nyt puolet vähemmän, mutta täysin tavoite ei näytä toteutuvan, kuten ei synnytyskuolemissakaan. Saharan eteläpuoleinen Afrikka ja Etelä-Aasia ovat suorastaan loittonemassa muusta maailmasta: yli 80 prosenttia alle viisivuotiaiden kuolemasta tapahtuu niillä alueilla.

Valtioilta heruu kehitysapua aiempaa vähemmän

Hiviä ja aidsia on maailmassa nyt 15 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2001, mutta alueelliset erot ovat erittäin suuret. Kaukasuksella ja Keski-Aasiassa tartuntoja määrä on jopa kasvanut. Uusilla lääkkeillä on ollut iso merkitys: hivin saaneet elävät paljon pitempään kuin aiemmin.

Malarian hävittämisessä on edistytty toivotusti, mutta lääkkeille vastuskykyinen tuberkuloosi on ryhtynyt vastaiskuun.

Kolmas jo toteutunut tavoite oli puolittaa niiden ihmisten määrä, jotka ovat vailla turvallista juomavettä. Sen sijaan kunnon käymälät ja viemäröinti eivät etene aikataulussa.

Tavoitteista täystyöllisyyden ja mielekkään työn löytäminen kaikille on jäänyt vähimmälle huomiolle, ja kahdeksas tavoite on valumassa sormien välistä. Siinä puhutaan varakkaiden maiden vastuusta ja mahdollisuuksista auttaa muita. Valtioiden kehitysapu on viime vuosina laskenut. Nykyisin se on 0,31 prosenttia teollisuusmaiden järjestön OECD:n maiden bruttokansantulosta.