Tokion pörssi sai vauhtia keskuspankin elvytyksestä

Japanin keskuspankin eilinen päätös rahantarjonnan lisäämisestä innostivat sijoittajat ostamaan japanilaisia osakkeita. Pörssikurssit olivat päivän aikana reippaassa nousussa Tokiossa.

talous
Pilvenpiirtäjiä Tokiossa.
Kimimasa Mayama / EPA

Japanin keskuspankin eilen torstaina yllättäen tekemä päätös kaksinkertaistaa markkinoile tarjoamansa rahan määrä nosti osakekursseja Tokion pörssissä perjantain aikana huomattavasti.

Keskuspankki päätti kasvattaa reilusti ostamiensa velkapaperien määrää.

Perjantaina Tokion pörssin osakekurssit nousivat parhaimmillaan korkeimmalle tasolleen lähes viiteen vuoteen. Nikkei 225 -indeksi nousi aamukaupankäynnin aikana 4,7 prosenttia ja ylitti 13 000 pisteen rajan.

Vahvimmin nousevat suurten vientiyritysten kurssit, kuten Hitachin, Toyotan ja Canonin kurssit.

Pörssipäivän aikana nousu tasaantui ja Tokion pörssi jäi päivän päätteeksi 1,58 prosenttia plussalle. Kaupankäynnin volyymi oli päivän aikana suurin, mitä Tokion pörssissä on ollut sen jälkeen kun pörssi vuonna 1949 aloitti toimintansa.

Japanin keskuspankin päätös yllätti siis iloisesti niin markkinat kuin analyytikotkin. Keskuspankki todisti sijoittajille, että se on sitoutunut kasvuun tähtäävään politiikkaan. Pankki pyrkii myös rajuin keinoin katkaisemaan hintoja laskevan deflaatiokierteen.

- Japanin pörssikurssit ovat olleet aliarvostettuja, joten nousu on ansaittua, sanoi Sumitomo Mitsui -pankin markkina-analyytikko uutistoimisto AFP:lle.

Keskuspankin päätöksestä johtuen Japanin jenin arvo on laskenut alimpaan arvoonsa kolmeen ja puoleen vuoteen. Myös valtionlainojen korot ovat laskeneet.

Lähteet: AFP