1. yle.fi
  2. Uutiset

Puhelinkoppi on pienelle eksoottinen museoesine

Mediamuseon lapsivieraat tietävät kyllä kirjekyyhkyn, mutta vanhaa yleisöpuhelinta he eivät osaisikaan enää käyttää. Viestinnän nopeutuminen kirkastuu usein juuri Rupriikin puhelinosastolla.

kulttuuri
Nainen valitsee numeroa yleisöpuhelimessa Tampereen Rupriikki-museossa
Katri Rauska / Yle

Puhelinkoppien suurimman suosion ajoista ei keski-ikäisten mielestä ole vielä kauaakaan, mutta perheen pienimmille ne ovat varsin eksoottinen ilmestys. Älypuhelin liimautuu monen lapsen käteen jo ennen tutista luopumista, joten lankapuhelin tuntuu heistä kömpelöltä ja hitaalta käyttää. Tamperelaisessa Mediamuseo Rupriikissa käyvillä lapsiviereilla riittää monta kysymystä vanhoista puhelimista.

Esimerkiksi Tampereella ensimmäiset puhelinkioskit tulivat Keskustorille ja Tammelantorille vuonna 1925. 1960-luvulla yleistyi Uniplastin tuottama kirkaspleksinen yleisöpuhelin, nimeltään sopivasti puhepisara. Yleisöpuhelimien määrä oli suurimmillaan vuonna 1987. Puhepisaraa ja puhelimiin liittyviä faktoja esitellään Rupriikin Jokapäiväinen mediamme -näyttelyssä.

Kun numero pyöritetään, ja sitten pitää odottaa numerolevyn pyörivän takaisin, se tuntuu nykyihmisestä aika hitaalta.

Mari Jalkanen

- Lapset ovat hyvin tietäväisiä, kun puhutaan vaikkapa siitä, mitä kirjekyyhkyt ovat, kertoo museolehtori Mari Jalkanen.

- Mutta kun tullaan tähän yleisöpuhelimen eteen, he tunnistavat tämän kyllä puhelimeksi, mutta kukaan ei tiedä, miten tätä käytetään.

Viestinnän nopeutuminen piirtyy selkeimmin esiin museokierroksilla juuri lankapuhelimen edessä. Lapset kokevat jo numeron etsimisen puhelinluettelosta hitaaksi. Mutta pyöritettävä numeronvalitsin vasta tuskastuttava onkin.

- Kun numero pyöritetään, ja sitten pitää odottaa numerolevyn pyörivän takaisin. Se tuntuu nykyihmisestä aika hitaalta, Jalkanen nauraa.

Lue seuraavaksi