Vaarallinen hevosten virustauti leviää talleilla

Suomessa hevosten keskuudessa leviää virus, jota epäillään ykköstyypin herpesvirukseksi. Pahimmillaan se aiheuttaa hermosto-oireita ja voi olla hevoselle jopa kohtalokas.

Kotimaa
YLE / Anri Koski

Hevosenomistajat eri puolilla Suomea ovat varpaillaan herpesvirus-epäilyjen vuoksi. Jokimaalla Lahdessa ravataan lauantaina ja tilanne on maakunnassa tautiepäilyjen suhteen toistaiseksi rauhallinen. Esimerkiksi Orimattilan Hevoskylän klinikan tietoon ei tullut herpesepäilyjä.

Suomen Hippoksen eläinlääkäri Nina Lehmonen kertoo, että varsinaisesta epidemiasta ravureiden keskuudessa ei ole tietoa, mutta hengitystieoireista kärsiviä hevosia toki on.

- Kuumeisiakin on jonkin verran. Tietysti tilannetta täytyy seurata tarkasti, toteaa Lehmonen.

Ypäjällä jo kaksi tallia

Lounais-Hämeessä Ypäjän Hevosopisto tiedotti perjantaina puolen päivän aikaan, että toisessakin tallissa alueella muutama varsa on sairastunut kuumeeseen. Aiemmin yksi talli eristettiin herpesepäilyn vuoksi.

Ypäjällä ensin eristetyssä tallissa on nelisenkymmentä hevosta, joista seitsemällä on kuumetta. Hengitystieoireiden ja kuumeen lisäksi ykkösmuotoon kuuluu joissain tapauksissa lähinnä takaosan hermosto-oireita, jotka voivat olla rajuja.

Kuolleisuus on hermostomuotoon sairastuneiden hevosten keskuudessa suuri. Eläinlääketieteen dosentti Seppo Hyyppä Ypäjän Hevosopistolta kertoo, että yhdelle sairastuneista puhkesi hermosto-oireita keskiviikkoiltana.

- Oireiden voimakkuudesta riippuen hevosesta voi joutua luopumaan nopeastikin. Pahimmillaan hevonen ei enää pääse ylös makuulta, kertoo Hyyppä.

Syntymättömät varsat erityisessä vaarassa

Suurimmalle osalle sairastuneista virus on melko vaaraton ja aikuiset hevoset saattavat selvitä viruksesta lähes oireettomina. Nuorille hevosille nousee herkemmin korkeampi kuume ja voimakkaampia hengitystieoireita. Erityisessä riskiryhmässä ovat kantavat tammat, jotka saattavat sairastuttuaan luoda varsan.

Oireiden voimakkuudesta riippuen hevosesta voi joutua luopumaan nopeastikin.

- Jos tiineys on edennyt yli puolivälin, tamma saattaa synnyttää ennen aikaisesti kuolleen varsan. Tai sitten varsa syntyy hengissä, mutta on heikko ja kuolee hoidosta huolimatta kolmen vuorokauden aikana, toteaa Seppo Hyyppä.

Varo levittämästä virusta

Hevosenomistajien ja valmentajien kannattaa nyt tarkkailla hevosia ja tarvittaessa mittailla niiden ruumiinlämpöä. Mikäli hevonen oireilee, on kilpailu jätettävä väliin. Myös eri talleilla liikkuvien ihmisten on oltava varovaisia.

Herpes ei leviä niin kulovalkean tavoin kuin hevosinfluenssa. Yleensä epidemiat ovat paikallisempia.

- Kädet on aina pestävä ja vaatteet sekä kengät on vaihdettava tallilta toiselle kuljettaessa, jotta virus ei kulkeudu mukana. Niihin talleihin, joissa on kipeitä hevosia ei kannata mennä lainkaan, ohjeistaa Lehmonen.

Ypäjän lisäksi toisaalla Etelä-Suomessa tutkitaan oireilevista hevosista mahdollista herpestartuntaa. Pohjois-Savossa Tervossa ratsastuskoulu vapaaehtoisesti sulkenut toistaiseksi ovensa, koska yhden hevosen oireet täsmäävät herpekseen.

- Herpes ei leviä niin kulovalkean tavoin kuin hevosinfluenssa. Yleensä epidemiat ovat paikallisempia. Tuskin tästä nyt pandemiaa tulee, rauhoittelee eläinlääkäri Nina Lehmonen.