Tiesitkö tämän? Topi Kärki sävelsi myös hengellistä musiikkia - kantaesitys Porissa

Porissa kantaesitetään viikonloppuna Toivo Kärjen hengellisiä lauluja. Iskelmämusiikin mestarina tunnettua säveltäjää ei yleensä osata yhdistää hengelliseen musiikkiin. Kanttorin poikana Kärki oli kuitenkin tutustunut kristilliseen lauluperinteeseen ja se vaikutti koko hänen tuotantoonsa.

kulttuuri
Toivo Kärjen Rukous nuotit
Jari Pelkonen / Yle

Keski-Porin kirkkoon kokoontuva yleisö saa ensimmäisten joukossa kuulla mestarisäveltäjä Toivo Kärjen tuntematonta tuotantoa. Hengellinen musiikki jäi unholaan vuosikymmeniksi, kertoo konsertin tuottaja Joni Renfors.

- Säveltäjä on todennäköisesti ajatellut, että koska hän on tunnettu viihdemusiikin säveltäjä, hänen vakavampia sävellyksiään ei sen takia otettaisi vakavasti, Renfors arvioi.

Kappaleet ovat pieniä helmiä jokainen.

Joni Renfors, tuottaja

Toivo Kärki oli sodanjälkeisen Suomen musiikki-ikoni. Hänen laaja tuotantonsa kevyestä rillumarei-musiikista iskelmään ja tangoon soi yhä iskelmälavoilla ja radiossa.

Kärki muistetaan yhteistyöstään erityisesti sanoittaja Reino Helismaan kanssa, ja hän vaikutti pitkään myös suomalaisessa levyteollisuudessa Fazerin musiikkipäällikkönä. Hengellisen musiikin sävellyskausi ajoittuu Kärjen uran jälkipuolelle.

- Muutama kappaleista on 60-luvulta, mutta suurin osa on 70-80-lukujen vaihteesta, tuottaja Joni Renfors sanoo.

Kärjen isä oli pappi

Toivo Kärki oli parhaimmillaan mollimusiikin tekijänä. Kenties taustalla oli myös hengellinen musiikki: Kärjen oma isä oli pappi ja Kärki itsekin toimi urallaan urkurina.

Ohjelmistossa ovat kaikki Toivo Kärjen valmiiksi työstämät hengelliset kuoroteokset, yhteensä 17 kappaletta. Lopputuloksena syntyy noin tunnin mittainen kuorokonsertti.

Melodiat ovat erittäin kauniita kuten Kärjellä yleensä.

Tuottaja Joni Renfors

- Kappaleet ovat pieniä helmiä jokainen. Melodiat ovat erittäin kauniita kuten Kärjellä yleensä, ja sointumaailmat ovat hyvin monipuolisia. Vaikka monet kappaleet ovat verrattain lyhyitä sävellyksiä, niin ne ovat loppuun asti tarkkaan harkittuja ja niissä tapahtuu paljon asioita. Ne asettavat esittäjälleen paljon vaatimuksia, tuottaja Joni Renfors sanoo.

Sunnuntaina 14.4. Keski-Porin kirkossa kantaesityksensä saavat kappaleet ovat pääosin Lyyli Saavalaisen sanoituksia. Kappaleiden harjoittelu on ollut Palmgren-laulajien kuorolle suuri ilo, kertoo tuottaja Joni Renfors. Suurin osa on sävelletty sekakuorolle. Kuoro koostuu ammattilaulajista, jotka on koottu erikseen tätä konserttia varten.

Palmgren-laulajien kuoroa johtaa Angnes Paracky.