Lehti rikkoi sopimusta - kaupunki aikoo lopettaa ilmoittelun

Imatran rajan lähellä koteihin on jaettu Lappeenrannan uutisten sijaan Imatralaista, jossa on julkaistu maksutta Lappeenrannan virallisia ilmoituksia. Kaupungin mielestä jakelumuutos on lehden ja kaupungin sopimuksen vastainen.

Lappeenranta
Lappeenrannan uutiset
Yle

Lappeenrannan kaupunki on lopettamassa ilmoitusten julkaisun kaupunkilehti Lappeenrannan Uutisissa. Syynä ilmoittelun lopettamiseen on se, että Lappeenrannan uutisia ei ole enää sovitusti jaettu koko Lappeenrannan alueelle.

Kaupunki on sopimuksessaan edellyttänyt, että kaupunkilehteä jaetaan jokaiseen kotiin kaupungissa. Imatran rajan lähellä noin tuhanteen kotiin on jaettu tämän vuoden alusta saman kustantajan Suomen Lehtiyhtymän Kaupunkilehtien kustantamaa Imatralaista. Lehtiyhtymä on perustellut muutosta asiakaspalautteella. Lähellä Imatran rajaa asuvat lappeenrantalaiset ovat toivoneet, että heille jaetaan Imatralainen.

Jakelumuutos ei ole kuitenkaan vaikuttanut Lappeenrannan kaupungin ilmoitusten näkyvyyteen kaupunkilaisille, koska myös Imatralaisessa on julkaistu Lappeenrannan kaupungin ilmoitukset veloituksetta. Kaupunki on kuitenkin pyytänyt kustantajaa silti jakamaan koteihin Lappeenrannan Uutisia. Lehden päätoimittaja Karri Kannala on ilmoittanut kaupungille, ettei se aio palauttaa jakelua entiselleen.

Lappeenrannan kaupunginhallitukselle esitetään maanantaina, että kaupungin ilmoituksia ei julkaista Lappeenrannan uutisissa, jos kustantaja ei muuta jakelua sopimuksen mukaiseksi.