Koe uusi yle.fi

Medvedev: Itämeren likaaja Krasnyi Bor suljetaan

Itämeren ongelmista on puhuttu tänään alkaneessa toisessa Itämeri-kokouksessa Pietarissa.

luonto
Dimitri Medvedev
ANATOLY MALTSEV / EPA

Venäjä lupaa sulkea Pietarin lähellä sijaitsevan Krasnyi Borin ongelmajätelaitoksen nopealla aikataululla. Pääministeri Dmitri Medvedev sanoi perjantaina Yle Uutisille, että hankkeen rahoittaminen on jo alkanut. Krasnyi Bor on yksi Suomenlahden suurimmista yksittäisistä likaajista.

Itämeren pelastamiseen sitoutuneet rantavaltioiden edustajat olivat perjantaina Pietarissa yhtä hymyä. Kolmen vuoden takaisen ensimmäisen kokouksen jälkeen on saatu aikaan ainakin laajaa huomiota Itämeren hälyttävälle tilalle.

Valtioiden ja yksityisten yritysten sitoumuksilla on muun muassa vähennetty merialueen rehevöitymistä, kertoo Itämerisäätiön puheenjohtaja Ilkka Herlin.

- Suomenlahden vesi on jo puhdistunut, toisaalta sitten happikatoalueet edelleen laajenee eli kokonaisongelmaa ei ole kyetty vielä ratkaisemaan, mutta osittaisia edistysaskeleita on nähty, Herlin sanoi.

Pietarin jätevedenpuhdistusta tehostetaan

Tulosten pitäisi jo näkyä muun muassa Pietarin edustalla, jossa merta täytetään uusia asuinalueita varten.

Venäjän pääministeri Medvedev lupasikin jouduttaa kaupungin jätevesien käsittelyä niin, että 98 prosenttia jätevesistä puhdistetaan tämän vuoden loppuun mennessä ja Leningradin alueen jätevesistä lähes 80 prosenttia lähivuosina.

Mutta ongelmia riittää yhä. Itämerta kuormittavat muun muassa Venäjän ja Puolan suurkanalat ja lihanjalostus sekä pienten kaupunkien jätevedet.

Medvedev: Krasnyi Bor suljetaan

Ratkaisua odottaa myös vaarallisten aineiden kulkeutuminen mereen. Yksi pahimmista päästölähteistä on Pietarin lähellä sijaitseva Krasnyi Borin väliaikaiseksi tarkoitettu kaatopaikka, jonne on vuosikymmenien ajan säilötty vaarallisia teollisuusjätteitä.

Venäjä ei perjantaina olisi halunnut ottaa asiaa esille lainkaan, mutta kysyttäessä Medvedev myönsi, että ongelma on vaikea.

Medvedev kertoi, että laitos aiotaan sulkea nopealla aikataululla ja että hankkeen rahoitus on jo alkanut.

- Ja jos se halutaan toteuttaa yhteistyössä, niin tarjouksia otetaan vastaan, lupasi Medvedev.

Ja kiire on myös ympäristöministeri Ville Niinistön mielestä, sillä Krasnyi Bor on yksi Suomenlahden pahimmista yksittäisistä likaajista.

- Tämä on yksi keskeinen kysymys, että laitoksen tila saataisiin nopeasti ratkaistua ja uskon, että tästä tullaan täällä käymään myös meidän ministerien kesken keskustelua, Niinistö sanoi.

Apua venäläisille on epäilemättä tarjolla, sillä jätteiden käsittelystä on tulossa monille suomalaisyrityksillekin kannattavaa liiketoimintaa.