Rivituomarit: Päällikkötuomarin valta uhkaa riippumattomuutta

Tuomioistuinten päälliköiden kasvanut valta kuohuttaa osaa rivituomareista. Yle Uutisten haastattelemien tuomareiden mukaan vahva päällikkövalta voi johtaa suosikkijärjestelmään ja jopa vaientaa eri mieltä olevia tuomareita.

Kotimaa

Ennen vanhaan tuomarit valitsivat uudet tuomarit virkoihin keskuudestaan. Menettelyn kannattajien mielestä kollegiaalinen nimitysvalta takasi tuomarin riippumattomuuden paitsi ulospäin, myös tuomioistuimen sisällä. Nyt on toisin, he sanovat.

Päällikkötuomareiden valta kasvoi kesällä 2011. Esimerkiksi hovioikeuden presidentit saivat oikeuden nimittää tuomarit alle vuoden määräaikaisiin virkoihin. Käräjäoikeuden laamannit ovat saaneet vastaavan nimitysoikeuden jo aiemmin.

"Päällikkövalta tekee aika nöyräksi"

- Kun päälliköllä on suuri valta olla jatkamatta uraa, se tekee määräaikaisen tuomarin tai esittelijän aika nöyräksi, huolensa pukee sanoiksi yksi Yle Uutisten haastattelema tuomari. Tuomarin mukaan nöyryys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työtehtävistä ei tohdi kieltäytyä. Kyse ei ole laiskuudesta, vaan työmäärän hallinnasta ja jaksamisesta.

- Onhan siinä vaara, jos tulee jaksamisongelmia. Se voi lopulta johtaa siihen, että kansalaisten oikeusturvakin voi vaarantua, tuomari jatkaa.

Toinen tuomari kertoo esimerkin siitä, mitä ei voi arvostella.

- Esimerkiksi päällikköjohtamista. Sitä, että yksi mies saa päättää kaikesta.

Päällikkövaltaan tyytymättömät eivät uskalla arvostella esimiehiään tai heidän asemaansa julkisesti, koska he pelkäävät leimautuvansa ja uratien nousevan pystyyn.

Päällikkötuomari arvostaa rohkeutta

Yle Uutisten lähteet kuvailevat päällliköitä lähes yksinvaltiaiksi. Valta mahdollistaa sen, että päällikkö voi halutessaan nimittää määräaikaisiksi tuomareiksi omia suosikkejaan. Erimieliset hakijat ajautuvat varjoon. Vaarana on, että tuomarikunta valikoituu "samanmieliseksi".

Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä myöntää, että päällikön valta-asema voi vaarantaa rivituomarien riippumattomuuden.

- Periaatteessa tietenkin voi, jos valtaa käytetään väärin. Ja jos henkilöt, joita se koskee, alistuvat siihen, hän sanoo.

Joissain tuomioistuimissa on enemmän ongelmia kuin toisissa. Könkkölä sanoo, että hänenkin korviinsa on kantautunut "yksittäistapauksia". Hänen mukaansa ongelmat voivat johtua "persoonista".

Könkkölän mielestä tuomari on väärässä tehtävässä, jos ei uskalla ilmaista mielipidettään.

- Itse arvostan, että osataan rohkeasti sanoa ja perustella oma mielipide. Se on minusta meriitti, ja se osoittaa, että on kykyä toimia myös itsenäisesti.

Könkkölän mielestä ongelman ydin on se, että määräaikaisia tuomarinvirkoja on liikaa. Hän huomauttaa, että samat johtamisongelmat ovat tuttuja muiltakin työpaikoilta.

Toisaalta Könkkölä myöntää senkin, että tuomioistuin ei ole aivan tavallinen työpaikka.

- Se on ihan totta. Tuomareiden asema on aivan erityyppinen. Riippumattomuuden tason on oltava korkea, ja riippumattomuuden pitää toteutua myös käytännössä.

Päällikkövirat määräaikaisiksi?

Suosikkijärjestelmän syntymisen vaaraa lisää joidenkin arvostelijoiden mukaan se, että päällikkötuomarien virat ovat pysyviä.

- Kontrolloimaton vallankäyttö ja mahdollisuus mielivaltaan, tuomari kiteyttää uhkakuvan.

Mikko Könkkölä myöntää, että päällikkötuomarit ovat poikkeuksellisen itsenäisiä.

- Heidän yläpuolellaan ei ole varsinaista esimiestä. Mutta on tietysti erilaiset lainvalvontaviranomaiset. Hovioikeutta valvoo myös korkein oikeus, Könkkölä huomauttaa.

Päällikkövirkojen muuttaminen määräaikaiseksi ei kaikkien kriitikoidenkaan mukaan välttämättä ratkaise ongelmia.

- Sehän voi johtaa siihen, että jotkut uraohjukset tulevat ja hankkivat meriittejä lyhyen ajan, laittavat talon sekaisin ja lähtevät seuraavaan paikkaan, yksi nimettömästi haastattelluista toteaa.

Vai tuomioistuinvirasto virkojen tilalle?

Toinen tuomari ehdottaa ratkaisuksi nykyisten päällikkövirkojen lopettamista. Se taas edellyttäisi hänen mukaansa itsenäisen tuomioistuinviraston perustamista. Tuomarin visiossa kaikkia tuomioistuimia johtaisi viraston sisällä kokoontuvan kollegiaalisen tuomarikokouksen valitsema johtoryhmä.

Oikeudenhoidon uudistamista pohtinut työryhmä esitti tuomioistuinviraston perustamista maaliskuussa. Työryhmä koostui pitkälti päällikkötuomareista, joista yksi oli hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä.

Könkkölän kaavailuihin ei kuulu paluu päällikkövallasta kollegiaaliseen valtaan, joka oli hänen mielestään vanhentunut ja kankea järjestelmä. Nykyinen toimii.

- Joka tapauksessa tuomioistuimet ja tuomarit ovat ehdottoman riippumattomia lainkäytössä, Könkkölä vakuuttaa.