Viron ja Venäjän rajasopimus lähellä

Venäjällä on polttava tarve viisumivapauteen EU:n kanssa. Viro on este tällä tiellä.

Ulkomaat
Narvan silta.
Viron ja Venäjän raja Narvassa. Joen takana venäläinen Ivangorod.Risto Vuorinen

Viro ja Venäjä lämmittävät vuosia viileinä pysyneitä virallisia suhteitaan. Maiden pääministerit ovat istuneet saman pöydän ääreen ensimmäisen kerran yli kahdeksaan vuoteen. Pietarin tapaaminen viikonvaihteessa ennakoi maidenvälisen rajasopimuksen allekirjoitusta vielä kuluvan vuoden aikana.

Edellisen kerran naapurimaiden pääministerit tapasivat Moskovassa toukokuussa 2005, kun Venäjän Sergei Lavrov ja Viron Urmas Paet allekirjoittivat yhteisesti laaditun rajasopimuksen. Myöhemmin Venäjä kuitenkin kieltäytyi ratifioimasta sopimusta, koska Viron parlamentti oli liittänyt sopimuksen johdantoon sellaisia historiallisia seikkoja, joita itänaapuri ei voinut hyväksyä.

Pronssimellakat tuntuvat yhä

Karituneesta rajasopimushankkeesta alkoi maiden välillä viileä kausi, joka muuttui jäätäväksi huhtikuun lopulla vuonna 2007. Tallinnan keskustasta poistettiin Andrus Ansipin hallituksen päätöksellä suurelle osalle Viron venäläisistä tärkeä pronssinen sotilaspatsas. Patsaan salainen siirto sotilashautausmaalle laukaisi ns. pronssimellakat. Venäjän johto piti patsaan siirtoa loukkauksena kaikille venäläisille.

Vaikka valtioiden viralliset suhteet ovat jatkuneet muodollisina vuosia, on mm. Viron ja Venäjän välinen kauppa kehittynyt suotuisasti. Samoin maiden välinen matkailu on kehittynyt happauksin. Esimerkiksi Venäjältä Viroon tulleiden matkailijoiden määrä kasvoi viime vuonna kolmanneksella.

Venäjä tarvitsee rajasopimuksen

Tunnustelut uuden rajasopimuksen aikaansaamiseksi käynnistyivät kaikessa hiljaisuudessa viime vuoden heinäkuussa. Neuvottelut ovat edenneet hallituslähteiden mukaan suotuisasti.

- Olemme neuvotteluissa läpimurron kynnyksellä, mutta lopulliseen ratkaisuun ei ole vielä päästy, totesi Viron pääministeri Andrus Ansip Pietarissa tavattuaan pääministeri Dmitri Medvedevin.

Sopimusneuvotteluille antaa sopivaa myötätuulta Venäjän polttava tarve päästä viisumivapauteen Euroopan Unionin kanssa. Ilman rajasopimusta Venäjän tavoite ei toteudu, sillä Viro on viimeinen EU-maa, jolla ei ole voimassaolevaa rajasopimusta Venäjän Federaation kanssa.

Pullonkaulana rajanylityspaikat

Maidenvälisten suhteiden parantaminen on myös Viron hallituksen etujen mukaista. Mm. maan suurteollisuuspiirit ovat arvostelleet tavan takaa Ansipin hallitusta siitä, että sen edustama Venäjä-politiikka jarruttaa maidenvälisen kaupan kehittymistä.

Pääministerin Pietarin tapaamisen yhteydessä käsiteltiin jopa konkreettisia yhteishankkeita, mm. uuden sillan rakentamista maiden väliselle rajanylityspaikalle Narvassa. Se on yksi maidenvälisen liikenteen pahimmista pullonkauloista.

- Näkemyksemme Narvan sillan tarpeesta yhtenevät. Molempien puolten on tehtävä investointeja, jotta tavarankuljetukset ja ihmiset pääsisivät nykyistä mukavammin yli rajan. Rajasopimus on kuitenkin ehtona Venäjän tekemille investoinneille ja siksi on aloitettava sopimuksen aikaansaamisesta, sanoi Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev Pietarissa.

Yleisesti arvellaan, että mikäli neuvottelut jatkuvat suotuisissa merkeissä, istuvat Viron ja Venäjän ulkoministerit allekirjoittamaan maidenvälisen rajasopimuksen vielä kuluvan vuoden puolella. Sen jälkeen sopimus on ratifioitava vielä molemmissa parlamenteissa. Tällä kerralla Viron riigikogussa pidättäydyttäneen liittämästä sopimukseen yksipuolista esipuhetta, joka saattaisi mitätöidä sopimuksen hyväksymisen Venäjän duumassa.

Yle Uutiset / Risto Vuorinen, Tartto