Portugalilla on edessä sosiaaliturvan ja terveydenhuollon leikkauksia

Maan valtiosääntötuomioistuin kumosi hallituksen kaavailemat säästötoimet.

Ulkomaat

Portugali aikoo kitkeä valtiontalouden alijäämää rankalla kädellä seuraavien vuosien aikana. Säästöt haetaan sosiaaliturvasta, koulutuksesta, terveydenhuollosta ja valtionyhtiöistä. Pääministeri Pedro Passos Coelho kertoi uusista budjettikiristyksistä tv-puheessa sunnuntaina.

Pääministerin mukaan leikkaukset ovat välttämättömiä, sillä Portugalin valtiosääntötuomioistuin kumosi keskusta-oikeistolaisen hallituksen aikaisemmat suunnitelmat veronkorotuksista, eläkkeiden leikkauksista ja valtionhallinnon työntekijöiden palkkojen alennuksista. Päätöksen takia Portugalin täytyy keksiä uusia keinoja säästää 1,3 miljardia euroa tämän vuoden budjetista.

- Emme ole vielä kriisistä ulkona, mutta valtiosääntötuomioistuimen päätös ei vain tee hallituksen oloa vaikeammaksi, vaan se vaikeuttaa kaikkien portugalilaisten elämää ja tekee maamme talouden elvyttämisestä entistä hankalampaa, Coelho totesi.

Maan hallituksen pitää myös esitellä Portugalin talouskehitystä tarkkaileville Kansainväliselle valuuttarahasto IMF:lle, Euroopan keskuspankille EKP:lle ja Euroopan komissiolle uudet suunnitelmat siitä, miten Portugalin talous saadaan taas jaloilleen. IMF, EKP ja Euroopan komissio myönsivät Portugalille 79 miljardin hätäapupaketin vuonna 2011. Lainoittajat ovat vaatineet Portugalia säästämään vähintään 4 miljardia euroa seuraavan kahden vuoden aikana.

Portugalin talous supistui viime vuonna 3,2 prosenttia. Kuluvana vuonna maan bruttokansantuotteen ennustetaan laskevan 2,3 prosenttia. Mikäli ennustukset toteutuvat, Portugali on ollut lamassa kolme vuotta peräjälkeen. Maan työttömyysaste on tällä hetkellä 17,5 prosenttia, ja vuoteen 2014 mennessä sen uskotaan nousevan 18.5 prosenttiin.

Vaikka vaikeat ajat eivät ole vielä ohi, pääministeri Coelhon mukaan Portugali on menossa hiljalleen oikeaan suuntaan. Vielä vuonna 2010 Portugalin valtiontalouden alijäämä oli 10,1 prosenttia, mutta viime vuonna menot olivat enää 6,4 prosenttia tuloja suuremmat. Siitä huolimatta kansainväliset luottoluokittajat ovat pitäneet Portugalin valtionlainat tukevasti roskalainaluokassa.

Lähteet: AP, AFP