Helsinki erotti voimakeinoja käyttäneen opettajan

Opettaja oli poistanut ruokalassa häiriköineen oppilaan työntämällä hänet ulos ruokasalista.

Kotimaa
Alppilan lukio ja yläaste Helsingissä.
Alppilan lukio ja yläaste Helsingissä.Yle

Helsinki erottaa Alppilan yläasteella työskentelevän opettajan, joka poisti oppilaan koulun ruokalasta voimakeinoja käyttäen.

Helsingin opetusvirasto on päättänyt opettajan palvelussuhteen tänään, virastosta kerrotaan. Opettaja on toiminut koulussa määräaikaisena tuntiopettajana lokakuusta 2012 alkaen.

Opettaja oli poistanut ruokalassa häiriköineen oppilaan työntämällä hänet ulos ruokasalista.

Opettajan menettely hänen poistaessaan oppilaan ruokalasta ei ollut viraston mukaan puolustettavaa eikä asianmukaista.

Opettaja on vaarantanut toiminnallaan oppilaan oikeuden turvalliseen opiskeluympäristöön, Opetusviraston tiedotteessa sanotaan.

Opetusvirasto katsoo, että työnantajalla on kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa tarkoitettu erittäin painava syy määräaikaisen virkasuhteen päättämiseen.

Vastaavanlaiset tilanteet, joissa on päädytty virkasuhteen purkamiseen, ovat viraston mukaan harvinaisia Helsingin peruskouluissa.

Tapaus on nostanut keskusteluun opettajan oikeuden voimankäyttöön kiistatilanteissa.

Opettajien ammattijärjestö OAJ vaatii koulurauhaa edistämään tehtävään lakiin tarkennuksia. Lain piti tulla voimaan alun perin jo syksyllä, mutta se näyttää siirtyvän vuodenvaihteeseen.