Erotettu opettaja on pettynyt rehtorin toimintaan

Alppilan yläasteelta eilen erotetun opettaja Antti Korhosen mukaan oppilaan kuvaamalta videolta ei näy koko tilanne. Kuvattua välikohtausta edelsi oppilaan häiriökäyttäytyminen ja kamppailu.

Kotimaa
Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä (vas.) ja opettaja Antti Korhonen.
Helsinki on erottanut Alppilan yläasteella työskentelevän opettajan, joka poisti oppilaan koulun ruokalasta voimakeinoja käyttäen. Erotettu opettaja Antti Korhonen ja opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä esittivät näkemyksensä asiasta joka puhuttaa kouluissaja kodeissa: missä ovat kurinpidon ja voimankäytön rajat.

Ylen aamu-tv:ssä tänään vieraillut erotettu opettaja Antti Korhonen on pettynyt koulunsa toimintaan. Korhonen ei mielestään rikkonut mitään sääntöjä poistaessaan häiriköivän oppilaan ruokalasta.

- Poistin oppilaan ainoalla mahdollisella tavalla siinä tilanteessa. En raahannut häntä rinnuksista tai kaulaliinasta, kuten jossain on sanottu.

Toisen oppilaan kuvaamalta videolta ei hänen mukaansa näy tilanteen kehittymistä.

- Video ei tee oikeutta itse tilanteelle. Siinä ei näy sitä rimpuilua ja käsikähmää ennen kuin vein oppilaan ulos.

Erotettu opettaja on erittäin pettynyt koulun toimintaan välikohtauksen jälkeen.

- Tässä tapauksessahan se oli koulun rehtori, joka lähti ajamaan tutkintapyyntöä, eivät lapsen vanhemmat. Se on minulle aivan käsittämätöntä, että tällaista on rehtorin tuki opettajille. Tämä tulee lisäämään rauhattomuutta, kun oppilaat ajattelevat, että häiriköidään nyt kun eivät ne meille mitään voi, Korhonen kertoi.

Aamu-tv:n lähetyksessä oli vieraana myös opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä, jonka mukaan kouluissa pitäisi pyrkiä selkeisiin yhteisiin pelisääntöihin, jotta sekä oppilaat että opettajat saavat turvallisen työympäristön.

Suomen vanhempainliitto on ottanut Ylen Radio Suomen Ajantasassa kantaa Korhosen tapaukseen. Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila pitää erotuspäätöstä oikeana.

Korhonen aikoo hakea opintolautakunnalta oikaisua päätökseen. Jos sitä ei saada, menee tapaus oikeuteen.