Kolumni: Vanhuutta vastaan

Muotoilija Marianne Valola ei halua vain näyttää nuorelta, vaan myös tuntea itsensä nuoreksi. Valola miettii kolumnissaan muutamaa hehkeää ikinuorta ja tajuaa olevansa tavallinen. Onko se huono juttu?

kolumnit

Katsoessani aamulla peiliin ajattelen vain, että hitto, että olen vanha. Jos en ole peilin edessä, tunnen itseni nuoreksi ja koen kuuluvani nuoriin. Mutta kun jossain tutkimuksessa pitää rastittaa ikä, niin nasautan rastin siihen 35-50-vuotiaiden ruutuun.

Minulla on harmaita hiuksia. Ja joka päivä niitä ilmaantuu lisää. Voin yrittää värjätä niitä, mutta meininki on selvä. Harmaat hiukset ovat vastaansanomaton luonnonvoima.

*Mainokset kertovat minulle, *miten voisin saavuttaa nuorekkaan olemuksen, tai ainakin lakata vanhenemasta.

Maksamalla tämän ja tämän varsin kohtuullisen summan, saan 70% kimmoisamman ihon ja jopa 80% nuorekkaamman ja seksikkäämmän olemuksen.

Mutta en minä haluaolla vain feikisti nuori, vaan ihan oikeasti nuori.

Mutta minä en halua olla feikisti nuori, vaan ihan oikeasti nuori.

En minä halua vain näyttää parikymppiseltä, vaan olla oikeasti parikymppinen. Vai haluanko?

Ajatellaanpa muutamia ikuisesti nuoria ihmisiä. Vaikka James Deania tai Caroline Bassette-Kennedyä. Heidän sammumattoman nuoruutensa salaisuus on siinä, että he kuolivat nuorina. Marilyn Monroe ja prinsessa Diana piirtyvät myös mieliimme ikuisesti nuorina ja hehkeinä. Muistoissa ja valokuvissa ihmiset eivät harmaannu.

Otsarypyt ja lörpöttävä leukalinja ovat merkkejä hengissä selvityistä päivistä. Harmaat hiukset kertovat tylsyydestä, tavallisuudesta ja rutiininsiedosta.

Ne kertovat maltista ajaa kahdeksaakymppiä kahdeksankympin alueella.

Ne kertovat hyvästä harkinnasta ja siitä, että ravintolassa otetaan vain kaksi paukkua. Suhteellisuudentajusta ja siitä, että tunnekuohussa lasketaan kymmeneen eikä tehdä harkitsemattomia.

Ne kertovat maltista ajaa kahdeksaakymppiä kahdeksankympin alueella.

On monia esimerkkejä ihmisistä, jotka elivät niin kovaa, että he kuluttivat maallisen elämänsä nopeasti loppuun.

Amy Winehouse, Heath Ledger ja Jim Morrison elivät täysillä ja kiihkeästi, eivätkä koskaan eläneet kolmekymppisiksi. He elivät lyhyeksi jääneen elämänsä aikana varmasti enemmän, kuin mihin minä tulen ikinä yltämään.

Minä tavallinen harmaantuvainen ymmärrän, että historia ei huipennu minuun. Mutta olenpahan kuitenkin hengissä. Onhan sekin jotain.

Marianne Valola

Kirjoittaja on lahtelainen muotoilija ja Yle Lahden vieraileva kolumnisti.