Huvitus sulkee ovensa - muutto Paimoon arveluttaa työntekijöitä

MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön muutto Paimion sairaalan tiloihin merkitsee Pöytyän Yläneellä toimivan Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvituksen toiminnan loppumista. Huvituksessa työskentelee noin 80 työntekijää. Monelle työntekijälle muutto Paimioon tuo huomattavan määrän lisäkilometrejä työmatkaan.

kulttuuri
Alvar Aallon suunnittelemaa Paimion parantolaa  pidetään yhtenä hänen varhaisen funktionalistisen kautensa päätyönä.
Paimion parantolan sisäänkäynti.Jussi Kallioinen / Yle

Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvituksen pääluottamusmies Veli-Matti Virtasen mukaan työntekijät ovat jo toipuneet alkushokista.

- Aluksi tilanne herätti suurta hämmennystä ja paniikkia. Tilanne on nyt rauhoittunut.

Huvitus on toiminut Pöytyän Yläneellä 19 vuotta. Se tarjoaa muun muassa lastensuojelullista kuntoutusta psyykkisissä ja sosiaalisissa vaikeuksissa oleville lapsiperheille sekä kuntoutusta vaikeavammaiselle lapsille ja nuorille. Pöytyällä Huvitus on merkittävä työllistäjä, toteaa pääluottamusmies Veli-Matti Virtanen.

- Meillä on työssä noin 80 henkilöä laajalta alueelta Lounais-Suomea.

Työntekijöitä on Turusta, Kaarinasta, Pöytyältä, Eurasta, Säkylästä, Köyliöstä, Oripäästä, luettelee Virtanen.

Virtanen epäilee, että varsinkin he joiden työmatkat pidentyvät huomattavasti Paimioon muuton seurauksena irtisanoutuvat työstään.

- YT-neuvotteluiden aikana kyselimme työntekijöiden tilanteista. Arviolta 60 % olisi siirtymässä Paimioon, mutta 16 % ilmoitti heti, ettei halua Paimioon ja noin 22 % ei vielä osannut sanoa suunnitelmistaan. Toisin sanoen noin 40 % työntekijän tilanne on vielä epävarma, summaa Virtanen.

- Niiden kohdalla kenen työmatka tulee kohtuuttoman pitkäksi on tilanne epävarma.

MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö siirtää toimintonsa Paimion sairaalan tiloihin ensi vuoden maaliskuussa. Virtanen ei ole vielä käynyt katsastamassa tulevia työtiloja.

- Pitää vaan katsoa myönteisesti tulevaisuuteen. Onhan muutossa hyvätkin puolensa, ei se ole pelkästään negatiivinen asia.