Laaja meritutkimus selvitti merenalaisten lajien esiintymistä

Tutkimuksia on tehty Perämeren, Selkämeren ja Rauman ulkosaariston lisäksi muun muassa Haminan Nuokossa Suomenlahdella. Vedenalaisen luonnon kartoitustyön on tarkoitus kattaa koko Suomen merialue vuoteen 2015 mennessä.

luonto
Sukeltaja vedessä.
Mika Hirvonen

Suomen merialueilla on tehty laajaa tutkimusta merenalaisten lajien ja niiden muodostamien eliöyhteisöjen esiintymisestä. Juuri päättyneen FINMARINET-hankkeen toteuttivat Suomen ympäristökeskus, Metsähallitus, Geologian tutkimuskeskus, Åbo Akademi ja Turun yliopisto.

Meritutkijoiden käsitys esimerkiksi riuttojen ja hiekkasärkkien esiintymisestä on tarkentunut. Tietoja on kerätty muun muassa kaikuluotaamalla, sukeltamalla, ottamalla näytteitä pohjasta ja vedenalaisilla videoinneilla.