1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Nuori taiteilija pääsee näyttämään kyntensä Salmelassa

Lappeenrantalaisen Landys Roimolan teokset ovat olleet vielä harvan nähtävinä. Vähäistä näyttelykokemusta hän pääsee kartuttamaan ensi kesänä arvostettuun Taidekeskus Salmelan Nuorten taiteilijoiden näyttelyyn Mäntyharjulle.

Kulttuuri
kuvataitelija Landys Roimola
Lappeenrantalaisen Landys Roimolan teokset ovat olleet vielä harvan nähtävinä. Vähäistä näyttelykokemusta hän pääsee kartuttamaan ensi kesänä arvostettuun Taidekeskus Salmelan Nuorten taiteilijoiden näyttelyyn.

Muutaman vuoden välein järjestettävä taidekeskus Salmelan Nuorten taitelijoiden kuvataidekilpailu on haluttu ponnahduslauta kuvataiteilijoille ja kuvataiteen opiskelijoille. Tänä kesänä valinta osui yllättäen myös lappeenrantalaisen kuvataideopiskelija Landys Roimolan kohdalle. Vasta 20-vuotias nuori taiteilija tuli valituksi Salmelaan ensi yrittämällä 500 hakijan joukosta. Hänen ikäisiään on aiemmin valittu vain pari.

- Alkoi itkettää kyllä. Siitä ei saanut kertoa pitkään aikaan kenellekään. Äitille ja isille kerroin, niin kyllähän ne nyt sekosi, kertoo Landys Roimola.

Äitille ja isille kerroin, niin kyllähän ne nyt sekos

Landys Roimola

Omaperäinen tekniikka

Hän aikoi alun perin ottaa osaa kilpailuun suurilla piirustuksilla, mutta muutti mielensä ajan puutteen vuoksi. Kaikki näyttelytyöt on tehty tämän vuoden aikana.

- Tää oli aika rento, kun sai tehdä just niitä töitä mitä itse halusi, kun siinä ei ollut mitään aihetta tai rajoitteita, sanoo nuori taiteilija.

Nuori taitelija käyttää Salmelaan esille tulevissa töissä itse keksimäänsä "landystekniikkaa".

- Niissä on sisällä roskia ja sitten siinä on sellaista kiinnitejuttua millä minä saan tuon muodon aikaan. Siihen päälle tulee lankaa. Yritin miettiä, että miten mie saisin sellaisia erilaisia pintoja mitä en oo ennen nähnyt. Mie vaan kokeilin ja se toimi, kuvailee teoksiaan Landys Roimola.

Mie vaan kokeilin ja se toimi

Landys Roimola

Linjakas kokonaisuus nuorelta tulokkaalta

Taidekeskus Salmelan Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun yläikäraja on 36 vuotta. Valitut ovat suurimmaksi osaksi yli 30-vuotiaita. Siksi jopa Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala pitää 20-vuotiasta nuorta taiteilijan alkua erikoislahjakkuutena. Hänellä on nuoresta iästään huolimatta kilpailussa linjakas kokonaisuus, jossa on persoonallista ilmaisuvoimaa.

- Teokset on enemmän sellaisia fiiliksiä ja unia. Nää on tehny ihmisiä tosi iloisiksi, mikä on ollut kiva. - Ja herättäneet ihmisillä sellaisia fiiliksiä, että tulee halu koskettaa niitä. Tosi hämmentyneitäkin ovat olleet aluksi, että mitä nää on, kertoo taiteilija.

Taidegrafiikkaa opiskelevan Landys Roimolan tähtäimessä on valmistua ensi vuonna ja hakeutua sen jälkeen opiskelemaan vielä kuvataideakatemiaan Helsinkiin.