Sähkökitara tarvitsee bändin ympärilleen

Musiikkiopistoissa voi klassisen kitaran lisäksi opiskella sähkökitaransoittoa. Lappeenrannan ja Imatran musiikkiopistoissa sähkökitaraan perehtyy yli 20 oppilasta.

musiikki
Jarkko Palokas
Yle
Kitara Lapin maakuntamuseon näyttelyssä

Usein ajatellaan, että musiikkiopistoissa opetellaan lähinnä klassisempia soittimia, mutta sähkökitarakaan ei ole vieras soitin. Imatralainen Jarkko Palokas opettaa Lappeenrannan ja Imatran musiikkiopistoissa yli 20 oppilasta sähkökitaransoitossa.

- Minulla ei ole kokemusta klassisen kitaran soittamisen opettamisesta, mutta tunneilla olen ollut, sanoo Palokas.

Kitaroiden erot ovat hiuksenhienoja ja siirtyminen klassisesta kitarasta sähkökitaraan tai toisinpäin on melko helppoa.

- Pieniä fyysisiä eroja on. Toisessa on nailon- toisessa teräskielet. Lisäksi sähkökitaraa soitetaan plektralla. Opettamisen kannalta eroja ei ole.

Kitaralle bändi

Harvoissa musiikkityyleissä kitara saa pitkiä sooloja tai melodioita, se on enimmäkseen säestämistä ja riffejä varten.

- Tosin esimerkiksi jazzissa ja bluesissa kitaralle on ikään kuin enemmän tilaa valokeilassa, Palokas sanoo.

Musiikkiopiston sähkökitaransoittotuntien tavoite on, että sieltä valmistuisi kitaransoiton osaavia oppilaita.

- Toivon, että oppitunneilta saisi sen verran oppia, että voisi siirtyä sähkökitaran omaan ympäristöön, eli bändiin soittamaan.

Palokkaan mukaan sähkökitara on sellainen soitin, että makuuhuoneessa sängyn reunalla soittelu ei pitkälle kanna. Kitara tarvitsee bändiä ympärilleen.

Sähkökitara kilpailee muiden harrastusten kanssa

Sähkökitaransoiton opiskelijat ovat ahkeria niin Imatralla kuin Lappeenrannassakin.

- Nähdäkseni suurin osa oppilaista treenaa ja tekee läksynsä tosi hyvin, mutta on muutamia, joista tuntuu, että heistä ei saa kaikkea irti, pohtii Palokas.

Hän myös ymmärtää ja myöntää sen, että nykyään lapsilla on paljon enemmän harrastusvaihtoehtoja, kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten.