Vanhalta vintiltä löytyi musiikkihistoriallinen aarre

Tamperelainen muusikko Anne-Mari Kivimäki valmistelee taiteellista lopputyötään Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmään. Työn aihe ja nimi, Suistamo - Perinnelaboratorio, juontavat erityislaatuisesta löydöstä, jonka Kivimäki teki karstulalaisen talon vintillä.

kulttuuri
Anne-Mari Kivimäki
Hanna Koikkalainen

Suomalaisen perinnemusiikin tutkimus nytkähtää aimo askeleen eteenpäin, kun tamperelainen säveltäjä-muusikko Anne-Mari Kivimäki saa taiteellisen tohtorintutkintonsa valmiiksi. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmään kuuluva lopputyö kantaa nimeä Suistamo - Perinnelaboratorio, ja siihen kuuluu paitsi kirjallinen tutkimus myös viiden konsertin konserttisarja.

Anne-Mari Kivimäki on tutkimuksessaan kaivanut esiin 1800-luvun lopulla syntyneen suistamolaisen Ilja Kotikallion elämää, musiikkia ja tarinoita.

- Ilja Kotikallio oli tarinankertoja ja haitaristi. Vaatimattomaksi ja komeaksi kehuttu mies päätyi vaimonsa ja tyttärensä kanssa evakkomatkallaan Lapualle, mistä hänet löydettiin sattumalta 50-luvulla haastateltavaksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoihin.

SKS:n nauhoille on tallentunut yli 25 tuntia Kotikallion jutustelua karjalaisista juhlapyhistä, elämästä ja kuolemasta.

- Olen kuunnellut kaiken. Ilja Kotikallio oli runsassanainen ja mukaansatempaava tarinankertojalahjakkuus, jonka sivulauseella on aina sivulause ja silläkin sivujuoni, Anne-Mari Kivimäki kuvailee.

Löytö vintiltä

SKS haastatteli Kotikalliota tarinankertojana, mutta mies oli myös taitava ja tunnettu muusikko, joka soitti karjalaisia tanssisävelmiä karmuunilla, eli yksirivisellä haitarilla. Arkistoäänitteillä oli valitettavasti vain muutaman kymmenen sekunnin pätkiä, mikä harmitti musiikintutkijaa.

Mieluummin tallennettiin taiteellisena soittimena pidetyn kanteleen ääntä, sillä haitaria paheksuttiin.

Anne-Mari Kivimäki

Harmitus loppui kuitenkin pian, sillä tarinointinsa lomassa Ilja Kotikallio mainitsí, että hänen soittoaan on äänitetty vuonna 1958. Anne-Mari Kivimäki ryhtyi salapoliisitoimiin ja sai lopulta hankittua äänityksen tehneen Iivo Pehkorannan perillisten yhteystiedot.

- Heidän kotitalonsa vintiltä Karstulasta löytyi lopulta kelanauha, jolta saatiin digitoitua tunnin verran musiikkia. Näin vanha laulu, josta aiemmin oli saatu talteen vain alle puoli minuuttia, saattoi pidentyä jopa seitsemään minuuttiin. Se on musiikintutkimuksen kannalta iso juttu, Kivimäki iloitsee.

Pirunpeliä ei arvostettu

Vaikka haitari oli se soitin, jolla monet suomalaiset tunnot aikoinaan tulkittiin, on sen soittoa äänitetty verrattain vähän.

- Mieluummin tallennettiin taiteellisena soittimena pidetyn kanteleen ääntä, sillä haitaria paheksuttiin. Pirunpeli, köyhän urut, kurttu ja ryppy, Kivimäki luettelee soittimen vähemmän mairittelevia nimiä, jotka kuvastavat siihen kohdistuneita asenteita hyvin.

Haitarin kansanomainen kutsumanimi on lainattu myös Kivimäen konserttisarjan ensimmäisen osan nimeen._ Aikapyörä ja pirunpeli_ -konsertissa suistutaan venäläisen Notka-haitarin ja Ilja Kotikallion kanssa aikamatkalle, jossa rajantakaisen Karjalan elämä sekoittuu nykypäivän tamperelaiseen elämänmenoon.

- Konsertissa käydään 1900-luvun alkupuolella ja tupsahdetaan sitten 80 - 90-lukujen kautta tähän päivään. Ehkä suistutaan vielä muihinkin aikakausiin, tulevaisuuteen tai kauas menneisyyteen, muusikko pohtii.