MYPA oli luopua Veikkausliigasta

Kouvolalaisjoukkue ajautui niin pahaan taloustilanteeseen, että edustusjoukkueen lakkautusta harkittiin ennen kautta 2012. Kova työ MYPAn liigapaikan säilyttämiseksi kuitenkin palkittiin menestyksellä ja yleisömäärän kasvulla.

urheilu
Kolme jalkapalloilijaa venyttelevät tekonurmella.
Niko Huusko, Elias Inkilä ja Pyry Soiri ovat nousseet junioreista edustusjoukkueen rinkiin.Juha Korhonen / Yle

MYPA menetti pari vuotta sitten pääsponsorinsa, kun Myllykosken tehdas päätettiin lakkauttaa. Joukkueesta kommentoitiin asian vaikutuksia aluksi varovaisesti. MYPAn puheenjohtaja Seppo Mäkinen myöntää nyt, että joukkueen jatko oli vaakalaudalla.

- Jouduimme leikkaamaan budjettia 40 prosenttia. Harkitsimme silloin edustusjoukkueen alasajoa, Mäkinen kertoo.

MYPA-johto teki lopulta toisenlaisen päätöksen ja töihin ryhdyttiin pienellä ryhmällä. MYPA aloitti joukkueen päävalmentajan Toni Korkeakunnaksen johdolla pelaajien testiruljanssin. Kouvolassa kävi ennen kautta 2012 esittelemässä taitojaan noin 40 pelaajaa.

Lopulta MYPA sai kutistuneella budjetilla kasaan iskukykyisen edustusjoukkueen. MYPA lytättiin ennakkoarvioissa sarjan pohjille, mutta joukkue kipusi taulukossa lopulta kuudenneksi. SM-mitalit jäivät vain muutaman pisteen päähän ja valmentaja Korkeakunnas palkittiin vuoden valmentajana.

Katsojat tekevät paluuta

Odotettua parempi menestys toi myös lisää katsojia Saviniemen stadionille. MYPAn yleisömäärät romahtivat mestaruusvuoden 2005 jälkeen. MYPAlla oli kuutena vuotena peräkkäin vähiten katsojia koko liigassa, kunnes menestys viime kaudella katkaisi putken. Yleisökeskiarvo kasvoi 250 katsojalla. Mäkisen mukaan tavoitteena on tällä kaudella kasvattaa lukemia sadalla katsojalla.

- Tavoitteissa pitää olla realistinen, sillä niiden perusteella valmistellaan joukkueen budjetti. Toivomme, että viime kauden menestys tuo lisää yleisöä, kertoo puheenjohtaja Seppo Mäkinen.

Viime kaudella MYPAn kotiotteluissa kävi keskimäärin 1 374 katsojaa. Lipputulot menevät edustusjoukkueelle, mutta oheismyynnin tuotot menevät juniorijoukkueille. Myllykoskella toimivaa MYPAa on yritetty markkinoida koko Kouvolan joukkueena.

- Toivoisin, että alueella ymmärretään Veikkausliigapaikan arvo. Se on tärkeä myös junioreille, Mäkinen toteaa.

MYPAssa uskotaan, että tulevalla kaudella joukkue voi yltää kuudetta sijaa korkeammalle Veikkausliigassa. Viime kaudeksi koottu joukkue on pysynyt hyvin koossa, minkä lisäksi on tehty muutamia täsmähankintoja. Mäkinen uskoo myös, että menestys on yleisön suhteen paras houkutin.

- Rokki ja sirkustemput eivät tuo yleisöä. Sitä on kokeiltu jo monta kertaa.

MYPA avaa Veikkausliigakautensa sunnuntaina Kuopiossa. Ensimmäinen kotipeli on FC Interiä vastaan 21.4.