Pekka vaihtoi bitit pitsiin

Pitsiä oppii nypläämään, jos osaa laskea neljään, sanoo jyväskyläläinen tietoliikenneinsinööri Pekka Oksanen. Äiti opetti Oksasen virkkaamaan ja mies jäi käsityökoukkuun.

ilmiöt
Shaali itsevärjätyistä langoista ja huovutettu laukku ovat Pekka Osasen kätten töitä.
Tietoliikenneinsinöörin uran hyvästellyt mies taitaa monenlaisia käsitöitä.Arvo Vuorela / Yle

Jyväskyläläinen Pekka Oksanen on vuosien varrella ehtinyt harrastaa käsitöitä laidasta laitaan. Parhaillaan miehellä on tekeillä muun muassa neulottu nukke ja kangaspuihin viritteillä loimi shaalin kutomista varten. Kipinän käsitöihin Oksanen sai kotoa.

Nypläystyynyn ääreen työhuolet unohtui kaikki.

Pekka Oksanen

- Joskus 6-7-vuotiaana, kun vasen käsi oli poikki ja kuusi viikkoa kipsissä, eikä ollut mitään tekemistä, niin äiti keksi, että ota toiseen käteen virkkuukoukku ja ala tekemään, muistelee Oksanen.

Virkkaamista seurasi muun muassa mattojen kutominen.

- Pienempänä oli helppo olla kangaspuiden alla ja tehdä aluksi niin sanottuja sidonta-asetuksia. 7-vuotiaana tein varmaan ensimmäisen mattoni ja neulominen tuli kuvioihin vähän myöhemmin. Tosin kun teini-ikä yllätti, niin kaikki kyllä unohtui vähäksi aikaa.

Käsillä tekeminen kiehtoi sittemmin niin paljon, että kun tietokonepainotteisesta työelämästa tuli mahdollisuus hypätä hetkeksi syrjään, niin Oksanen opiskeli Petäjävedellä artesaaniksi.

- Tekstiiliartesaaniksi opiskelu oli pitempiaikainen haave.

Täydellinen vastapaino työlle

Oksanen toteaa, että hektisimpinä työvuosina käsityöt olivat henkireikä, joka piti pinnalla.

- Se on niin täydellistä vastakohtaa. Pitsinnypläys on sellainen homma, jossa pitää keskittyä niin paljon, että siinä kaikki muu unohtuu. Nypläystyynyn ääreen työmurheet kyllä unohtui kaikki. Se rauhottaa mieltä ja siinä joutuu ajattelemaan ihan erilaisia asioita kuin mitä tietokoneen ruudulla näkyy, kuvailee Oksanen.

Käsitöiden tekeminen on oiva tapa rentoutua ja sulkea pois mielestä maailman murheita.

- Sen avulla unohdan stressin sun muut, mutta kyllä maailmanmenoa pystyy käsitöiden ohessa seuraamaan. Radio on yleensä auki ja katselen myös televisiota, vaikka moni sanoo, ettei nypläyksen kanssa voi, mutta itse kyllä katson.

Tekemällä oppii

Oksasen äiti perehtyi pitsinnypläykseen eläkepäivillään ja hänen kohtaamansa ongelma innosti pojankin kokeilemaan haastavana pidettyä lajia.

- Tutkin hänen ongelmaansa ja siitä innostuin ja seuraavana syksynä lähdin nypläyspiiriin ja se vei mennessään.

Pitsinnypläystä ylivoimaisen vaikeana pitäville Oksasella on lohdullista kerrottavaa.

Nypläys vaatii pitkäjännitteisyyttä ja siinä ei passaa hermostua pienistä takaiskuista.

- Sitä oppii tekemällä. Nypläys perustuu niiin sanottuun neljään peruslyöntiin, joilla kaikki tehdään ja sen systeemin oppii kyllä.

Ja ainahan voi etsiytyä samasta lajista kiinnostuneiden pariin.

- Helpoin tapa aloittaa on lähteä kansalaisopistojen pitsinnypläyspiiriin. Nypläys vaatii pitkäjännitteisyyttä ja siinä ei passaa hermostua pienistä takaiskuista.

Ikimuistoiset tossut

Pitsinnypläystä harrastavia miehiä on Oksasen mukaan vähän.

- Henkilökohtaisesti tunnen 4-5 lajia harrastavaa miestä.

Omista vuosien varrella syntyneistä käsitöistä Oksanen nostaa ylitse muiden muun muassa kastetossut.

- Yksi ikimuistoinen työ on ollut esimerkiksi se, kun ensimmäisen lapsenlapsen kastetilaisuuteen tein kastetossut ja kakkukoristeet nypläämällä, kertoo Oksanen.