1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Yli vuorten on tarina rakkaudesta ja vapaasta tahdosta

Voichita on nuori nunna, joka saa vieraakseen lapsuudenystävänsä, Saksaan paremman elämän toivossa muuttaneen Alinan. Naiset kasvoivat yhdessä orpokodissa ja heidän välillään on ollut vankka side, mutta maailma on sittemmin vienyt heidän elämänsä eri suuntiin.

Kuva Christian Mungiun elokuvasta Yli vuorten. Kuva: Mobra Film

Ystäväänsä kaipaava Alina on kuitenkin päättänyt saada Voichitan palaamaan takaisin maailmaan liki keinolla millä hyvänsä. Seksuaalinen kaipaus ja luostarin tiukat säännöt törmäävät lopulta toisiinsa traagisin seurauksin.

Yli vuorten ohjanneen ja käsikirjoittaneen Cristian Mungiun omin sanoin, elokuvassa on kyse rakkaudesta ja vapaasta tahdosta. Ensin mainitusta elokuva puhuu kahdella tasolla, eli niin ihmisten välisestä kuin henkisestä, jumalaan kohdistuvasta rakkaudesta. Vapaan tahdon kohdalla kyse on tiukan uskonnollisen ja miksei myös poliittisen järjestelmän keinoista lannistaa ihminen.

Tapahtumat sijoittuvat lähes täysin pienen kaupungin laitamilla sijaitsevaan luostariin. Muutamaan kertaan nähtävä kaupunki edustaa tätä päivää, maallista menoa, jonka elämä on meille kaikille tuttua. Mutta ei tarvitse kuin kävellä luostarin kaupungista erottavan pienen kukkulan, tai vuoren ylitse, niin ollaan toisessa maailmassa, jossa meille normaalilla koodistolla ei ole mitään merkitystä.

Mungiun edellisen elokuvan tapaan edetään tässäkin todella verkkaiseen tahtiin. Suuria ja dramaattisia asioita tapahtuu, mutta niitä ei esitetä dramaattisesti. Onpa mukana myös koomisia elementtejä. Tai ainakin elokuvan suuri huipennus, henkisesti pahoinvoivalle Alinalle suoritettu rujo manaus, ristiinnaulitsemisineen kaikkineen, voisi toisessa yhteydessä esitettynä olla hilpeää katsottavaa. Nyt se on yksinomaan traagista.

Yli vuorten kestää liki kolme tuntia, ja sen hitaassa avautumisessa on kieltämättä omat ongelmansa. Ainakin minun on tunnustettava silmäluomien tuntuneen välillä todella raskailta. Mutta kun urakka on ohi, sitä ymmärtää nähneensä elokuvan, jollaista ei joka päivä tule nähneeksi ja mieli on vielä pitkään täynnä Mungiun sinne ujuttamia kuvia ja tunnelmia.

Yli vuorten on romanialaisen Cristian Mungiun ensimmäinen elokuva Cannesin kultaisen palmun vuonna 2007 voittaneen 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää jälkeen. Edeltäjänsä tavoin myös tämä elokuva palkittiin Cannesissa. Tällä kertaa palkinnon saivat elokuvan pääosissa nähtävät näyttelijät, Cosmina Stratan ja Cristina Flutur sekä Mungiun käsikirjoitus.