1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Karhut heräilevät nyt talviunilta

Uroskarhut lähtevät yleensä liikkeelle huhtikuun aikana. Naaraat, joilla on pentuja, pysyttelevät pesässä pidempään.

Kuva: Pentti Kallinen

Kevään ensimmäiset karhuhavainnot tehtiin Pohjois-Karjalassa ja Itä-Lapissa huhtikuun ensimmäisinä päivinä. Lähiviikkoina karhujen on havaittu liikkuvan jo muuallakin Itä-Suomessa.

Uroskarhut heräävät talviuniltaan yleensä huhtikuun aikana, ja lähtevät ruoanhakuun parin päivän sisällä heräämisestään. Naaraat, joilla on pentuja, pysyttelevät pesässä tai sen välittömässä läheisyydessä uroksia pidempään.

–Karhun halukkuuteen liikkua vaikuttaa esimerkiksi se, miten upottavaa lumi on. Syvässä hangessa liikkuminen on raskasta, joten karhut usein välttelevät sitä, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ilpo Kojola sanoo.

Parhaassa tapauksessa yöpakkasten seurauksena syntyy karhun kantava hanki, joka ei kuitenkaan kestä hirven painoa.

–Uroskarhu mieluusti hyödyntää tällaisen tilanteen ja hakee hirvipaistin itselleen, Kojola toteaa.

Emot ovat ärhäkimmillään alkukesästä

Emokarhut lähtevät metsälle usein vasta toukokuun puolivälissä, jolloin ensimmäiset hirvenvasat ilmestyvät metsiköihin. Vaikka pennut eivät osallistu metsästykseen, liikkuvat ne usein emon lähettyvillä.

Metsässä liikkuvan ihmisen kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta toukokuun lopulta kesäkuun lopulle, jolloin karhut ovat kiimassa. Emokarhut ovat tuolloin erityisen suojelevia pentujaan kohtaan, koska vieraat urokset pyrkivät tappamaan pennut saadakseen emon uudestaan kiimaan.

–Alkukesästä olisi hyvä, että karhu saisi etukäteen vihiä ihmisen liikkeistä. Emokarhu pyrkii ensisijaisesti väistämään ihmistä, mutta lähes joka vuosi on tullut joku vaaratilanne, jossa ihminen on joutunut yllättäen emokarhun ja pentujen väliin. Tuolloin karhu voi esimerkiksi purra ihmistä. Paras keino välttää vaaratilanteet on pitää riittävästi melua metsässä liikkuessaan, Kojola neuvoo.