1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

"Ainoa suomalainen jalkapalloilija, joka ei hyväksynyt loistavaa ammattilaistarjousta"

Kuopiolainen jalkapallolegenda Markku Hyvärinen muistelee lyhyttä ja kiihkeää uraansa kotimaisen jalkapallon huipulla.

urheilu

Tänä viikonloppuna 70 vuotta täyttävä Markku Hyvärinen tunnetaan hyvin Kuopiossa jalkapallolegendana. Kaikki eivät tiedä, että hänestä oli vähällä tulla myös yksi ensimmäisistä ulkomailla ammatikseen pelaavista suomalaisista.

Hyvärisen mukaan hän sai tarjouksen Yhdysvalloista vuonna 1967. 24-vuotiaan jalkapalloilijan olisi pitänyt lentää ensin Kööpenhaminaan, panna nimi paperiin ja jatkaa sieltä Atlantin taakse. Tuohon aikaan palkkatyö Savon Sanomissa houkutti kuitenkin enemmän.

Ryntäsin vaihtoaitiosta sivurajalle ja huusin että "Kake, muista laastarit!"

Markku Hyvärinen

- Ajattelin, että pannaanhan Savon Sanomien asiat ensiksi kuntoon. Jukka Virtanen aina joskus vinoilee, että olen ainoa suomalainen jalkapalloilija, joka ei hyväksynyt loistavaa ammattilaistarjousta. Se oli todella rahakas tarjous, Hyvärinen kertoo.

Muutamia vuosia myöhemmin USA:n jalkapallosarja alkoi vetää ulkomailta isommankin luokan tähtiä. Pelé ja Franz Beckenbauer pelasivat New York Cosmoksen riveissä 1970-luvun puolivälissä.

- Siinä olisikin ollut vasemmalta Pelé, Hyvärinen... nauraa 70-vuotias kuopiolainen.

Vähän liiankin innokas pallopoika

Markku Hyvärinen muistelee pelanneensa jalkapalloa ensimmäisen kerran kuusivuotiaana vuonna 1949, ensimmäisen suomalaisen eurokenttien ammattilaisen Aulis Rytkösen pallopoikana.

- Aulis muisti minut jälkeenpäin vähän liiankin innokkaana pallopoikana. Minulle ei riittänyt, että olisin hakenut palloja, vaan hain yhden kosketuksen peliä, Hyvärinen tarinoi.

Uransa ikimuistoisempana hetkenä hän pitää mukanaoloa Kuopion Palloseuran ensimmäisessä suomenmestaruudessa. Vuosi oli 1956, valmentajana Aaro Heikkinen ja vastassa Helsingin Jalkapalloklubi.

Siinä olisikin ollut vasemmalta Pelé, Hyvärinen...

Markku Hyvärinen

Hyvärisen kertoman mukaan valmentaja liimasi jokaisen pelaajan käteen laastarilapun. Sen merkitys oli onnen tuomisen lisäksi se, että palloa pelattaisiin maata pitkin – HJK:lla oli puolustuksessa Lauri Lehtisen johdolla isokokoista kalustoa ottamassa vastaan korkeita keskityksiä.

- Hakkaraisen Kake antoi pari, kolme korkeaa keskitystä. Minä ryntäsin vaihtoaitiosta sivurajalle ja huusin että "Kake, muista laastarit!" Kake katsoi hämmästyneenä kämmentään ja sanoi että ei hänellä ole mitään laastaria. Se oli jonkin liukutaklauksen yhteydessä pudonnut.

KuPS voitti ja varmisti ottelussa seurahistoriansa ensimmäisen mestaruuden.

"Veikkaus on, että KuPS on mitaleilla"

Vuonna 1966 Hyvärinen voitti pääsarjan maalikuninkuuden 16 maalillaan. Tuo saavutus on jäänyt kuopiolaisseurassa historian ainoaksi.

Hyvärisen ura päättyi polvivaivaan jo 26-vuotiaana – aikana, jolloin pelaaja voisi kuvitella olevansa parhaimmillaan.

- Silloin meni polvi todella niin pahasti, että vaikka se leikattiin useampaan kertaan, pelaamisesta ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Mutta silloin minulle oli luontevaa siirtyä manageriksi ja joukkueenjohtajaksi.

Hyvärinen kertoo seuraavansa KuPSin edesottamuksia Veikkausliigassa edelleen. Tänä vuonna joukkue on saanut kovia vahvistuksia: Dawda Bah, Jussi Kujala, Rami Hakanpää. Hyvärinen odottaa menestystä.

- Kaikki merkit viittaa siihen. On pieniä asioita, jotka ovat näköjään viilautuneet kuntoon. Minun veikkaus on, että KuPS on mitaleilla, 70-vuotias jalkapallomies päättää.

Lue seuraavaksi