1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Poliisioperaatio käynnissä Salossa: Mies ei luovu aseestaan

Poliisi sai asiasta ilmoituksen jo aamupäivällä. Illalla tilanne oli yhä päällä. Sivullisille ei ole aiheutunut vaaraa.

Salossa Varsinais-Suomessa poliisi on odottanut useita tunteja, jotta asuntoonsa linnoittautunut mies luopuisi aseestaan.

Tapahtumat saivat alkunsa rivitalomuotoisessa palveluasuntolassa Salon Kiikalassa aamupäivällä, kun kotisairaanhoitaja ilmoitti viranomaisille, että asukas on asunnossaan käsiaseella varustautuneena.

Paikalle menneet poliisipartiot huomasivat, että mies on asunnossaan yhä ase kädessä. Mies ei luopunut aseesta käskyistä huolimatta.

Poliisin mukaan mies on päivän aikana suunnannut aseen useita kertoja poliisia kohti. Laukauksia hän ei ole ampunut.

Kello 20:n aikaan tilanne oli yhä kesken. Noin 11 aikaan aamupäivällä alkanut tilanne on jatkunut jo yhdeksän tuntia.

- Sivullisille ei ole aiheutunut vaaraa missään vaiheessa, kertoo komisario Marko Luotonen Varsinais-Suomen poliisista.

Paikalla on kaksi poliisipartiota ja lääkintähenkilöstöä.

Uutista päivitetty klo 20:22, tilanteessa ei muutoksia.