Opetusvirastoon palautevyöry Alppilan koulujupakasta

Helsingin opetusviraston linjajohtajan mukaan Alppilan koulujupakasta on seurannut valtavasti tunnepitoista palautetta, joka ei aina ole perustunut tapauksen faktoihin. Tärkeät keskustelunaiheet, kuten koulujen turvallisuus ovat jääneet mediakohun jalkoihin.

Kotimaa
Alppilan yläasteen käytävää.
Alppilan yläasteen käytävää.Yle

Helsingin opetusvirastoon on tullut erittäin paljon palautetta liittyen maaliskuiseen Alppilan yläkoulun ruokalajupakkaan ja sitä seuranneeseen opettajan erottamiseen.

Linjajohtaja Outi Salo kertoo, että ihmiset ovat ottaneet yhteyttä häneen henkilökohtaisesti sähköpostilla ja puhelimitse. Myös opetusviraston nettisivujen kautta on tulvinut palautetta. Salon mukaan valtaosa palautteesta on puolustanut erotetun opettajan toimia, mutta myös hänen tekoaan tuomitsevaa palautetta on tullut.

Laissa selkeät rajat kurinpidolle

Salo harmittelee kuitenkin, ettei moni sanansäilään tarttunut ole ensin perehtynyt koulun tapahtumiin.

- Tämä on tunteisiin vaikuttava tilanne. On toki keskusteltu koulujen turvallisuudesta, mutta mielipide on muodostettu kuitenkin ihan muista asioista, eikä ole tutustuttu, mitä koululla todella tapahtui. Kyllä perusopetuslaissa on ihan selkeät ohjeet opettajien kurinpitotoimille. Mitä Alppilassa tapahtui, ei kyllä mielestäni mahdu lain piiriin, toteaa Salo.

Perusopetuslain mukaan opettajan on ensin yritettävä laukaista uhkaava tilanne sanallisesti. Vain erittäin uhkaavassa tilanteessa voimakeinot, kuten kiinni pitäminen tai paikalta pois taluttaminen ovat sallittuja. Tässäkin opettajan on arvioitava kokonaistilanne erittäin vakavaksi tai uhkaavaksi.

"Selkeä vaaratilanne oppilaalle"

Outi Salo kertoo, että silminnäkijöiden mukaan erotettu opettaja oli kiivaan sanaharkan päätteeksi ottanut oppilasta ensin rinnuksista kiinni. Tämän jälkeen hän oli ottanut kiinni kaulaliinasta ja repinyt oppilasta kohti ruokalan ovea. Oppilas ei ollut koskenut opettajaan. Salon mukaan opettaja oli työntänyt lopuksi oppilaan ovesta ulos. Heti oven jälkeen on portaikko. Opettaja ei ollut katsonut miten oppilaalle kävi.

- Kyllä tämä oli selkeä vaaratilanne. Kuulemistilaisuudessa opettaja ei nähnyt, että mitään virhettä olisi tapahtunut. Helsingin peruskouluissa ei käyttäydytä näin. Tämä on erittäin tuomittavaa. Väkivallalle on meillä nollatoleranssi, painottaa Salo.

Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut opettaja Antti Korhonen kiistää toimineensa kuvaillulla tavalla, eikä mielestään rikkonut sääntöjä.

Outi Salo sanoo, että opettajan määräaikaisen työsuhteen purkaminen perustui tilanteen kokonaisarvioon, jossa katsottiin oppilaan fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden vaarantuneen tilanteessa erittäin paljon.

- Asianosaisten puolesta tämä valtava mediahuomio on harmillista. Teini-ikäiset oppilaat eivät välttämättä halua tällaista julkisuutta, henkistä stressiähän tämä aiheuttaa, sanoo Outi Salo.

Potkut saanut opettaja on tehnyt oikaisupyynnön erottamisestaan. Helsingin opetuslautakunta käsittelee sen toukokuussa. Myös poliisi tutkii Alppilan koulun tapahtumia, ja lopulta valtakunnansyyttäjä tekee syyteharkinnan.