1. yle.fi
  2. Uutiset

Poika hautautui lumen alle Torniossa

Poika ehti olla lumen alla noin kymmenen minuuttia. Hänen kaverinsa hälytti palokunnan, joka saapui nopeasti paikalle.

Kotimaan uutiset

Noin 10-vuotias poika jäi katolta pudonneen lumen alle tiistaina Torniossa, pelastuslaitoksesta kerrotaan. Poika oli leikkimässä kaverinsa kanssa liikekiinteistön takapihalla Torpin kaupunginosassa, kun talon katolta putosi lumet heidän päälleen.

Poika hautautui kokonaan lumeen. Hänen kaverinsa sai kuitenkin kaivettua pojalle ilmareiän, jotta tämä pystyi hengittämään. Hän hälytti myös palokunnan, joka saapui nopeasti paikalle.

Paloesimies Ilkka Koskelan mukaan oli onni, että toinen pojista ei hautautunut lumeen. Hän kehui myös tämän neuvokasta toimintaa ja nopeaa avun hälyttämistä.

- Poika oli kiinni niin tiukasti, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuutta päästä itse pois ennen kuin palomiehet lapioilla aukaisivat lumivallia.

Koskelan mukaan poika ehti olla lumen alla noin kymmenen minuuttia. Hän ei loukkaantunut vakavasti, vaan pääsi tarkastuksen jälkeen kotiinsa.

Lue seuraavaksi