1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Eilatissa raketti-isku

Sireenit varoittivat raketeista ennen kuin ne putosivat.

Ulkomaat

Eteläisen Israelin lomakaupunkiin Eilatiin on tehty raketti-isku.

Kaupungin pormestarin mukaan kaksi rakettia iskeytyi kaupunkiin keskiviikkona. Ne osuivat avoimelle alueelle eivätkä hänen mukaansa aiheuttaneet henkilövahinkoja.

Israelin armeijan mukaan raketit ammuttiin Egyptin Siinailta.

Edellisen kerran Eilatiin ammuttiin raketteja marraskuussa.

Siinailta tulevat iskut ovat aiheuttaneet huolta lisääntyneestä islamistien liikehdinnästä Israelin ja Egyptin rajalla.

Lähteet: AFP, Reuters