Bostonin maratonin voitto on yhä Paavo Kotilan uran kruunu

Bostonin maratonin voitto on juostu Suomeen seitsemän kertaa vuosien 1954 ja 1972 välillä. Yksi voittajista on Paavo Kotila, joka voitti matkan vuonna 1960. Uutiset Bostonin tämänvuotisista tapahtumista järkyttivät nyt 85-vuotiasta Kotilaa.

urheilu
Kotila juoksee Bostonin kadulla
Paavo Kotilan arkisto

Veteliläissyntyinen, nykyisin Oulussa asuva Kotila tutustui Bostoniin jo vuonna 1955 juoksemalla siellä ensimmäisen maratoninsa. Ilman kokemustakin tuloksena oli neljäs sija.

Voiton vuoro oli vuonna 1960. Kilpailijoita oli 60-70, sillä harrastajat eivät vielä tapahtumaa kansoittaneet. Yleisöä oli kyllä tienvarsilla kannustamassa.

Tuolloin ei myöskään juoksijoiden tarvinnut pelätä turvallisuutensa puolesta.

– Kyllä tällainen on ihmettä - että kuka tällaista tekee? ihmettelee entinen juoksija.

Vauhti lyhyemmän matkan mukaan

Kotila muistaa yhä kisapäivän sään: lämpöä oli parikymmentä astetta. Maratonkokemusta jo hankkinut Kotila ei kauan vauhdissa pihtaillut:

– Kyllä minä juoksin vähän kylmäpäisesti, kun lähdin 10 kilometrin kohdalla niin kuin jollekin 5000 metrille juoksemaan, tosi kovaa. Tuntui semmoiselta, että nyt haluaa ratkaista tämän kilpailun heti kerralla, muistelee Paavo Kotila 53 vuotta myöhemmin.

Hyytymisen uhka kävi mielessä, mutta ei kauan:

– Ei siinä auttanut pelkääminen, piti vain painella menemään.

Bostonin voitto oli kaikista tärkein

Bostonin maratonreitti oli sama kuin nykyään valtavine nousuineen kolmenkympin kohdalla. Noilla main iskikin lievä pistos iski, ja mies joutui kävelemään muutaman kymmentä metriä.

Kotila jätti muuta joukkoa, ja maalissa eroa kakkoseen oli pari minuuttia. Kaula oli matkan varrella suurempikin, mutta lopussa alkoi tuntua, ettei matkanteko ollutkaan kovin helppoa.

Nyt minä olen päämäärän saavuttanut - Bostonin voitto oli minulla tähtäimessä

Paavo Kotila, Bostonin voittaja vuodelta 1960

Kotila ei katsellut taakseen loppusuoralla, vaan luotti tasaiseen, kovaan vauhtiinsa. Tunne oli hyvä:

– Nyt minä olen päämäärän saavuttanut - Bostonin voitto oli minulla tähtäimessä.

Samana vuonna mukana oli toinenkin veteliläinen: Jukka Koivumäki. Bostonissa kyseltiinkin, onko Veteli isokin kaupunki, kun sieltä kaksi miestä lähetettiin meren toiselle puolelle.

– No ei se nyt niin kovin suuri ole... vastasivat miehet.