Jari Korkki: Melkoinen kaupunki nääs

Turha kuvitella, että kun tamperelaiselle antaa pikkusormen se ei veisi koko käpälää, Jari Korkki toteaa blogissaan.

Yle Blogit
Jari Korkki.
Jari Korkki.Lassi Seppälä / Yle

Lievällä hämmennyksellä olen seurannut sitä melkein lapsenuskoista iloa, jolla Helsingin eliitti on kommentoinut valtakunnan pääkaupungin siirtämistä Tampereelle. Puhun tietysti tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton sijoittamisesta Tampere-taloon ensi joulukuussa.

Ette nääs tiä viä mitää siittä, mitä on tulossa.

*Kuten me Rantaperkiön kölvit *tiedämme, Tampere on maailman vanhin ja sitä paitsi ainoa paikka.

Koska muinaisista roomalaisista ei muka saa aloittaa, niin paljastan, että Tampereelta löytyy sekä maailman vanhin kallioperä että maapallon ensimmäiset elonmerkit. Aitolahden Myllyniemessä on kaksi miljardia vuotta vanhoja hiilipussifossiileja justiin siinä samanikäisen vuorijonon kiveyksessä. Jaa ne Alpit? 60 miljoonaa vuotta, Sveitsin junnuliiga.

Niin että turha kuvitella, että kun antaa tamperelaiselle pikkusormen, se ei muka veisi koko käpälää. Pispalaan kotiutunut Mikko Alatalokin selittää, että kisat pitäisi panna kiertoon. No sillä kurin ne kai sitten osuisivat joskus 4000-luvulla jo Kiiminkijoelle.

Vaikka sekundaa yrittää, niin priimaa pakkaa tulemaan. Näin se on aina ollut ja näin se tulee aina olemaan.

Otetaan nyt vaikka tämä yhteisövero. Hallitus pullistelee sillä, että sai yritysveron painettua 20 prosenttiin, vaikka koko Tampere on aikojen alussa perustettu juuri siltä pohjalta, että yritysvero on nolla. Vapaakaupunki nääs.

Nyt kun Tappara on jälleen itseoikeutetusti jyräämässä jääkiekkoliigan mestariksi, on syytä muistuttaa, mistä kaikki alkoi. Tietenkin siitä kun Lyseon lehtori löi Pyhäjärven jäällä mailat käteen ja sanoi pelakka poja! Vuosi oli 1928. Suomen ensimmäinen kiakko-ottelu.

Ja ennen kuin turkulainen hirnahtaa yhtään mitään, muistutan että maamme historian suurinumeroisin voitto on edelleen vuodelta 1948, kun Ilves löi Turun Palloseuran maalein 31-0. Vuoden 1995 maailmanmestarijoukkueessa oli neljä jätkää Koivistonkylän KooVeesta. Terveiset Raipelle.

Helsinki on silti mukava olla olemassa, koska Tamperekin tarvitsee satamia, että sen vientituotteet saadaan kätevästi maailmanmarkkinoille. Hyvähän se on, että maamme syrjäisillä rannikkoseuduilla on tarjolla edes alkeellisia satamapalveluita myös henkilömatkustajille, koska ihan vielä Tallinnaan ei pääse Laukontorin laiturista.

Vaikka Pietarin amiraliteetti ensimmäisen maailmansodan aikaan määräsikin Näsijärven puolella Mustanlahden satamassa taisteluvalmiudessa päivystäneen Satakunnan laivaston välittömästi purjehtimaan sotatantereille. Tammerkoski oli amiraaleilta siinä kiireessä unohtunut.

Koska kaikki sen muutenkin tietävät, en viitsi edes mainita missä Lenin ja Stalin tapasivat ensi kertaa toisensa vuonna 1905. Mutta Keskustori on silti metrin pidempi kuin Moskovan Punainen tori.

Euroopan ensimmäinen sähkövalo syttyi Finlaysonin tehtaalla 1882. Nyt kun Suomen herrojen päissäkin näkyy vihdoin valoa, on kaverien kanssa pikkuisen katseltu eduskunnallekin uutta paikkaa. Siinähän on Takon kartonkitehdas vielä toiminnassa, niin että jotain siihenkin pitäisi keksiä, kun pahvimaakarit häipyvät. Pressa voi muuttaa vaikka Finlaysonin palatsiin.

Yhtä asiaa en silti ymmärrä. Olen viime päivinä tavannut Helsingissä useammankin tyypin, joka on varannut Tampereelta hotellihuoneen 6.12. Kukahan nekin meinaa sinne kutsua? Tamperelaisethan menee tiätysti kotio yäks eikä mihkää hotellii.

Jari Korkki

Kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja