Varo sanojasi – Facebook-potkut ovat mahdollisia

Oman työnantajan ronski arvostelu netin keskustelupalstoilla saattaa johtaa jopa työsuhteen pikaiseen purkamiseen.

Kotimaa
Nainen käyttämässä tietokonetta.
Yle

Internetin keskustelupalstoilla pörrääminen on tuttua hommaa suurimmalle osalle työikäisistä. Sivustoilla hölötetään kaikenlaista. Moni purkaa netissä sydäntään myös työpaikkansa asioista.

Herää kysymys, missä menee sopivan ja sopimattoman omaa työpaikkaa koskevan kirjoittelun raja.

Uskollisuusvelvollisuus rajoittaa sananvapautta

Kaikki nettikirjoittelijat eivät aina jaksa muistaa, että omasta työnantajasta ei saa lausua mitä tahansa. Helsingin yliopiston viestintäoikeuden ma. professori Päivi Tiilikka sanoo, että työntekijän on oltava uskollinen omalle työnantajalleen.

- Työntekijän tulee oman työpaikkansa ongelmista kertoessaan ottaa huomioon uskollisuus- eli lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan. Lisäksi hänen tulee miettiä esimerkiksi työtovereidensa kunnian ja yksityiselämän suojaa. Eli tiettyjä rajoitteita sananvapaudelle on.

Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen on samoilla linjoilla.

- Mitä vahingollisempia, haitallisempia ja ikään kuin huonossa tarkoituksessa esille nostettuja nämä viestit ovat, sitä todennäköisemmin niistä voi tulla työntekijälle ikäviä seuraamuksia.

Härskistä herjasta jopa äkkipotkut

Professori Tiilikan mukaan ronski oman työpaikan mustamaalaaminen voi johtaa jopa äkkipotkuihin, työsuhteen purkamiseen, saman tien.

- Potkut saattavat tulla puheeksi esimerkiksi silloin, kun kyse on työnantajan tai työnantajan edustajan kunniaa loukkaavasta väitteestä.

- Työsuhteen pikainen purkaminen on erityisen lähellä, jos työntekijä jää kiinni vaikkapa valheellisesta väitteestä, jonka mukaan työnantajan tuotteet ovat terveydelle vahingollisia tai vaarallisia.

Professori Koskinen puolestaan sanoo, että potkuja harkittaessa on tarkoin selviteltävä kirjoittelijan motiiveja.

- Yleensä työsuhteen irtisanomis- ja purkutilanteissa on kyse siitä, onko työntekijän loukkaava käyttäytyminen ollut anteeksiantamattoman vakavaa suhteessa työnantajan intresseihin. Onko kirjoittelulla ollut selkeä vahingoittamistarkoitus?

Räikeät yhteiskunnalliset epäkohdat saa julkistaa

Kaikkea kiukkuaan ei työntekijän kuitenkaan tarvitse niellä. Räikeästä yhteiskunnallisesta epäkohdasta saa - ja oikeastaan pitääkin - kertoa julkisuudessa. Professori Tiilikka antaa pari esimerkkiä.

- Esimerkiksi sairaanhoitaja saattaa havaita työyhteisössään pahoja puutteita - vaikkapa toivotonta resurssipulaa tai vääriä hoitokäytäntöjä. Jos hän on huomauttanut epäkohdista esimiehelleen, mutta mitään korjausta ei ole tapahtunut niin tällöin sairaanhoitajalla on oikeus saattaa tällainen yleisesti merkittävä asia myös julkisen keskustelun kohteeksi.

- Myös päivähoitohenkilökunta saa - ainakin minun mielestäni - parahtaa julkisesti, jos päiväkodin turvallisuusasiat ovat rempallaan eikä niitä vaatimuksista huolimatta korjata. Henkilökunnalla on tuolloin nettipaljastusten lisäksi oikeus ottaa yhteyttä esimerkiksi paikallislehteen ja pyytää sitä tekemään juttua siitä, kuinka vanhemmat sydän syrjällään jättävät lapsensa päivähoitoon ja pelkäävät kaiken aikaa karkaako lapsi liian matalan aidan yli vilkkaalle tielle.

Professori Koskinen varoittaa kuitenkin työntekijöitä lähtemästä soitellen sotaan.

- Nyrkkisääntö on se, että työpaikan sotkut on ensin otettava puheeksi siellä työpaikalla - oman porukan kesken.

- Työntekijällä on velvollisuus miettiä, mitä vaihtoehtoisia tapoja hänellä on puuttua siihen käsillä olevaan kiperään asiaan - ennen kun hän mahdollisesti julkistaa sen.

Aluksi ratkaisuja on siis syytä etsiä työpaikan sisällä, vaikkapa luottamusmiesten avulla.