"Hobitilla" oli luultua isommat aivot

Tutkijoiden mukaan uudet tiedot florensinihmisen anatomiasta vahvistavat entisestään käsitystä siitä, että kyseessä on oma ihmislajinsa eikä epämuodostunut nykyihminen.

tiede
Tietokonemalli Homo floresiensiksen kallosta.
Tietokonemalli Homo floresiensiksen kallosta.EPA / Kirk E. Smith / Mallinckrod Insitute / Washington University

Indonesiassa eläneellä florensinihmisellä (Homo florensiensis) näyttää olleen kuviteltua suuremmat aivot, sanovat japanilaistutkijat. Tutkijoiden mukaan aivojen koko antaa lisävahvistusta sille, että florensinihminen oli oma ihmislajinsa eikä epämuodostunut nykyihminen (Homo sapiensis).

Ensimmäiset florensinihmisen fossiilit löydettiin kymmenen vuotta sitten syrjäiseltä Floresin saarelta Indonesiasta. Tiedeyhteisö on kiistellyt siitä, kuuluvatko jäänteet omalle ihmislajille vai onko kyseessä esimerkiksi mikrokefaliasta eli pienipäisyydestä kärsineen nykyihmisen jäänteet.

Floresinihminen kasvoi arviolta noin metrin mittaiseksi, minkä vuoksi se on saanut lempinimen hobitti.

Tähän mennessä "hobitin" aivojen koosta ei ole ollut selvää käsitystä, mutta nyt japanilaistutkijat sanovat selvittäneensä kuvaamalla ainoan tunnetun ehjän florensinihmisen kallon sisäpuolen erittäin tarkalla tietokonekerroskuvauksella. Tutkijoiden mukaan kuvaus paljasti, että floresinihmisen aivot ovat olleet aiempaa luultua suuremmat: kun aiemmin niiden kooksi arvioitiin 400 kuutiosenttimetriä, uusi arvio on 426 kuutiosenttimetriä. Nykyihmisen aivot ovat kooltaan noin 1 300 kuutiosenttimetriä.

Uuden tiedon perusteella tutkijat uskovatkin, että floresinihmisen todennäköisin esi-isä on_ Homo erectus_. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että floresinihminen kehittyi pystyihmisestä, vaikka Homo erectuksen aivot olivatkin selvästi floresinihmisen aivoja suuremmat: Jaavalla eläneiden pystyihmisten aivot olivat kooltaan noin 860 kuutiosenttimetriä, mutta ei ole pois suljettua, etteikö floresinihminen olisi voinut kehittyä pystyihmisestä. Aiemmin ajateltiin, että floresinihmisen ja pystyihmisen aivojen kokoero on liian suuri, jotta floresinihmisen olisi voinut pystyihmisestä kehittyä.

On myös mahdollista, että floresinihminen olisi kehittynyt Homo habiliksesta, jonka aivojen koko oli vain noin 600 kuutiosenttimetriä. Aasiasta ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole löydetty näin vanhojen ihmisen sukulaisten jäänteitä.

Floresinihminen on hämmästyttänyt tutkijoita, koska ihmisen evoluutiossa aivojen koko on kasvanut. Floresinihmisen kohdalla kehitys näyttää kääntyneen ympäri, koska hänellä oli pienemmät aivot kuin edeltäjillään. Muiden eläimien kohdalla on kuitenkin todisteita siitä, että kääpiökasvuisuutta voi esiintyä etenkin eristyneissä oloissa kuten saarilla.