Lintutieteilijä vahvistaa lintujen massamuutot: Täysi rähinä päällä

Lintujen massamuutot ovat alkamassa. Hyvän päivän sattuessa taivaalla voi nähdä jopa 10 000 kurkea muuttopuuhissa.

luonto
Kyhmyjoutsen pariskunta kaulat kietoutuneena toisiinsa.
Kari Jokinen

Pitkään jatkunut kylmä talvi on vielä jarruttanut lintujen kevätmuuttoa. Luonto-Liiton mukaan tänä vuonna ollaan pari viikkoa jäljessä normaaliaikataulusta.

Birlife Suomen hallituksen puheenjohtajan Jari Kårlundin mukaan joukkomuutot ovat nyt alkamassa. Lintuparvet ovat näkyneet jopa Ilmatieteen laitoksen tutkakuvissa.

Kotiseudullaan Sauvossa kiertelevä Kårlund kertoo muuttolintuja näkyneen viikonlopusta lähtien reilusti. Eteläiset, lounaiset ilmavirtaukset ovat tuomassa lintumassoja Suomeen.

- Kyllä tässä on täysi rähinä päällä. Puskissa kuhisee, Kårlund toteaa.

Kårlund kertoo nähneensä muun muassa telkkiä, silkkiuikkuja, sinisorsia, mustalintuja ja punasotkia. Hänen tietoonsa on tullut lisäksi havaintoja haarapääskyistä eri puolilta Suomea.

Kurkia odotellaan

Luonto-Liiton mukaan yhdestä tunnetusta kevätlinnusta, kurjesta on vielä niukalti havaintoja. Viime vuonna tähän aikaan isot linnut lentelivät jo Pohjois-Suomessa.

Kårlundin mukaan kurkien massamuutot ovat aivan lähellä. Seuraava sumuton, kuiva, etelätuulinen päivä saa todennäköisesti kurkimassat liikkeelle.

Varsinais-Suomessa voi hyvänä muuttopäivänä nähdä jopa 10 000 kurkea yksiltä jalansijoilta, jos kurjet lähtevät yksissä tuumin matkaan. Kurkiaurojen näkyminen viikonloppuna on kuitenkin vielä epävarmaa.

- Viikonlopun sääennusteessa taisi olla pohjoisenpuoleista tuulta. Se on jonkin näköinen epävarmuustekijä. Isot linnut haluavat kuitenkin muuttaa mielellään myötätuulessa. En usko, että sitä vielä sunnuntaina tapahtuu.

Bongareita on tänä aamuna työllistänyt Kaarinassa ja Turun Ruissalossa nähty suurharvinaisuus, isohaarahaukka.